28.12.2015

Rasti seinään eiku selkään

Neuloin ruskean perusvillatakin...
 ...jonka juju onkin selässä!
 Isabell Kraemerin ylhäältä alaspäin neulottu Criss cross -villatakki on kiehtonut mieltäni jo pidempään. Kun sitten tässä alkutalvesta oli Novitan Suomivillaa tarjouksessa niin päätin yhdistää nuo kaksi. Suomivilla oli minulle uusi tuttavuus, toki olen sitä kaupassa hypistellyt ja nuuhkinut sen vienoa lampaantuoksua. Käyttökokemusta ei vielä paljon ole mutta neuloessa se käyttäytyi mallikkaasti eikä kutita edes paljaalla iholla, joten uskoisin että tulemme kohtaamaan vielä jatkossakin. Toisaalta jos neule nyppyyntyy kovin rumasti niin suhteemme voi olla vielä koetuksella. Lankaa meni 9 kerää vaikka varasin sitä parisataa grammaa enemmän. Pipo ja lapaset kenties?
 Malli oli perusvillatakiksi ihan mukavaa neulottavaa, yläosassa tapahtuu joka kerroksella jotain ja sitten alkaakin jo selän ristikuvio. Kaavion lukemista riittää siis melkein vyötärölle saakka, sitten alkaakin se puuduttavampi  osuus. Lisäsin pituutta vartaloon jonkin verran ja tein muistaakseni pari lisälevennystäkin ennen lantiota. Nappikaitale neulotaan viimeisenä ja se päätellään i-cordina. Kaikenkaikkiaan tästä neuleesta tulee hyvin viimeistellyn näköinen. Ja tarvinneeko tuota sanoakaan  että jälleen lempineulematskua :D



13 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Saletisti sitä lempineulematskua - ihan mahtava!

Liina kirjoitti...

Onpas hauska tuo selkä! Ihan tosi tosi kiva!

(Ja hauska kuulla, että Novitalta tämmönen uutuuslanka, suhtaudun myönteisesti.)

outi kirjoitti...

Tykkään kovasti takista! Mulla suomivilla on kestänyt kunnialla, tosin takkia siitä en ole tehnyt, joten hiukka erilaista kulutusta on testattu.

Mirella kirjoitti...

Tosi kiva perusvillatakki kuitenkin kivalla selän yksityiskohdalla!

Ryyni kirjoitti...

Onpas kiva! Joutuukohan sitä tämän(kin) Isabellin ohjeen hommaamaan...

Unknown kirjoitti...

Todella hieno takki!

Niina Risulainen kirjoitti...

Ihana takki, kiva kun yksinkertaiseen on liitetty jokin juju :)

Niina Risulainen kirjoitti...

Ihana takki, kiva kun yksinkertaiseen on liitetty jokin juju :)

Sanna kirjoitti...

Onpa ihana takki! Ja värikin ihan kohdallaan. Minulla Suomivilla kestänyt hyvin retkivillapaitana eikä ainakaan vielä ole nyppyjä näkynyt. Minä olen sen kanssa jo vahvistanut suhteeni :)

Elina kirjoitti...

Todella kaunis takki!

iikku kirjoitti...

Nätti! Paljon kivempi tuollaisena vähän pidempänä tuo takki.

Aino P. kirjoitti...

Hieno on!

Pitko kirjoitti...

Rasti on niin kuin... piste i:n päällä. :) Eleetön with a juju; parasta lajia, siis.