9.4.2016

Surauttelua

Kävimme äidin kanssa Kainuussa paikallisessa kangaskaupassa, kuten aina. Vielä siellä kuitenkin sellainen on. Löysin hauskannäköistä painettua trikoota joten ostin sitä jalanmitan verran. Kankaaseen on painettu mustavalkoista neulepintaa, mutta saattaa se myös näyttää äkkinäisen silmään myös männynrungolta taikka käärmeeltä... Aikomukseni oli ommella siitä itselleni leggingsit kun olin kerran todistanut itselleni että pystyn jotain käyttökelpoistakin ompelukoneella tuottamaan.
 Mutta mistä kaava? Selasin (varsin mittavat) käsityölehtipinoni mutta ei sieltä heti silmään sattunut sivusaumattoman kalsarin kaavaa. Siirryin sitten nettiin ja löysin Mallikelpoinen -blogista todella hyvät ohjeet, kuinka tumpelompikin osaa piirtää omien mittojensa mukaiset kaavat leggareita varten! Otetaan vain omista kintuista strategiset mitat ja piirretään kaava ohjeen mukaan ja eikun surauttelemaan! 
Hieman jäi säädettävää ensi kertaa varten. Ohjeessa puhutaan väljyyksistä ja kankaan joustavuudesta. Jos kankaana on runsaasti joustava kangas, omista mitoista vähennetään pari senttiä ja jos kangas on paksua eikä jousta paljon, mittoihin ei kosketa. Koska kankaani oli melko paksua liukaspintaista trikoota enkä halunnut kuvion venyvän päällä hassusti, en tehnyt mittoihin vähennyksiä. Olisi pitänyt ja jouduinkin kaventamaan pöksyjä polvien kohdalta myöhemmin. Ylhäältä ja nilkoista housuista tuli kyllä kerralla sopivat.  Eihän nämä ihan pintaanuolevat ole, mutta en ollutkaan tekemässä juoksutrikoita vaan housuja jossa kehtaisin liikkua yleisellä paikalla.

Sen verran olen katsellut netistä kuvakoosteita, joissa muistutetaan etteivät leggingsit eivät ole housut, että tulen jatkossakin yhdistämään näihin aina tunikan tai jonkun muun pidemmän yläosan!
 Kerrankin taisin saada housut, jotka eivät ime karvaa itseensä (sitä nimittäin meillä riittää) ja vaikka sitä keräisivätkin niin tässä pinnassa eivät valkoiset koirankarvat näy! Jei!

6 kommenttia:

outi kirjoitti...

Hieno on tuo kangas!

morso kirjoitti...

Hauska kangas, ja muutama karvahan tekee tosta vaan autenttisemman näköisen. ;) Legginsejä haikailen ompelevani myös, kuten niitä tunikoitakin, jossain varaston uumenissa pitäisi olla kaavakin. Kaavojen arkistointiin olen kuuuluut hyvän keinon, mutta en ola sitä koskaan saanut toteutetuksi. - Juu, ja kuulun myös niihin, jotka vetää pitemmän tunikan niiden leggareiden päälle, ihan vaan 'ympäristöystävällisistä syistä'. :D

diutu kirjoitti...

Kivan ja käytännöllisen näköiset leggingsit. Täytyypä tallettaa ohjelinkki. Kaavojen piirtäminen mittojen mukaan on tosi palkitsevaa puuhaa - vaatii kärsivällisyyttä, mutta lopputulos on yleensä sen arvoinen.

Aino P. kirjoitti...

Kivat pökät! Ja kiitos ohjeen linkkaamisesta, jos vaikka löytyisi itsellekin hauskaa leggarikangasta :-)

Päivikki kirjoitti...

Huikeaa! Hienot.

Maaru kirjoitti...

Hassut housut - tosin eivät väljyyden, vaan printin takia!

Ja kiitos ohjelinkistä - olen juuri ja juuri uskaltautunut pitämään pillifarkkuja, ja ennen kuin alan tehtailla legsuja (tai lenkkitrikoita!), pitäisi vielä päästä yli päähänpinttymästä, että legginsit ovat karummalta nimeltään kalsarit... ;)