20.5.2016

Rumasukkatutkielmia

 Nyt löysin semmoisen sukkamallin, josta en ole ihan varma että onko siinä jotain hauskaa jujua vai onko se vain yksinkertaisesti ihan karsea. Sukkien suunnittelijalla eli General Hogbufferilla on kyllä aika mielenkiintoisia sukkia mutta näissä saattaa olla hieman liikaa kaikkea. Nimesinkin sukat Frankensteineiksi sillä näyttää että sukan ala-ja yläpää on liitetty luonnottomasti toisiinsa. Se kenties on ollut suunnittelijalla tarkoituksenakin?
 Jämälankojakin pääsin hyödyntämään. Vihreä on Novitan Pikkusiskoa ja varpaat on neulottu Regian Colormanialla, jota jäi isän joululahjasukista juuri sopivasti.

 Jämälangoista on myös nämä toiset. Käytin samaa metodia kuin näissä aiemmissakin. Yksivärisenä lankana on myös näissä Novitan Pikkusisko, tällä kertaa beigenä, jonka sävy ei ko. langassa ole kyllä kovinkaan kaunis. Neuloin aina yhden kerroksen beigellä ja kaksi erilaisilla raitalangoilla, jotka enimmäkseen taisivat olla Fabelia. Yritin valita sinisävyisiä lankoja, koska ajattelin että voin tarjota näitä jollekin sinisen ystävälle. Yllättävän hyvin nämä sukat kuitenkin maastouituvat suomalaiseen mäntymetsään!


8 kommenttia:

Ingi kirjoitti...

Frankensteinit ovat hauskat! Ja raitasukissa viehättää aina yllätyksellisyys, siihen ei väsy!

iikku kirjoitti...

Mainioita sukkia!

Heidi kirjoitti...

Hienoja raitoja jälleen kerran. Ja nuo Frankensteinit ovat omalla tavallaan ihan mahtavat :)

Katrine Birkenwasser kirjoitti...

Tykkään noista raitasukkakuvista!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kuvat raitaisista todellakin. Niin metsäiset!
Frankensteineilla on nimitys just jetsulleen! :) Muutenkin ihanat! Mä olen vahvasti sen kannalla, ettei kaiken tarvitse eikä pidä olla aina niin harmonista. Näissä on persoonaa.

Liina kirjoitti...

Tuommosia kuvia! Turha mistään rumasukista puhua kun kuvat on noin hienoja! Vau ja oih!

essi kirjoitti...

Onhan noi ekat sukat aika mielenkiintoiset... Mutta sukka kuin sukka, kyllähän se aina lämmittää :)

Marja Kyy kirjoitti...

Franksut ovat viehättävällä tavalla yhteismitattomat!