22.10.2016

Slow knittingiä

Jostain sattui silmän termi slow knitting. Tämä on varmaan sitä jos mikä. Aloittelin tätä helmikuussa (tänä vuonna kuitenkin), keväthankien ollessa parhaimmillaan. Tavoitteena oli saada paita valmiiksi ennen (seuraavia) lumia. Ja kas, näin kävi! Paita on valmis eikä lunta vielä näy! Eikä vielä tarvitse tullakaan, jos kainosti saa toivoa.




Harmaa pohjaväri oli itsestään selvä valinta, mutta raitaväriä pohdin ystävänkin kanssa viinilasin äärellä. Aluksi minulla oli keltainen raita mielessä ja vyyhtikin oli jo ostettu, mutta sitten alkoi moinen iloittelu epäilyttämään. Raitaväri vaihtui siis turvalliseen valkoiseen. Klassikkoainesta, eikös vaan? 

Ohje on Isabell Kraemerin Westbourne, joka tehdään ylhäältä alas yhtenä kappaleena. Kaula-aukkoa muotoiltiin lyhennetyillä kerroksilla, ja se meni uusiksi pari kertaa, koska sekosin laskuissa ja enkä ollut enää varma mikä oli etupuoli ja mikä takapuoli. Kaula-aukon neulomisen jälkee en katsellut ohjetta vaan posottelin  hitaasti fiilistelin menemään. Kun äsken linkitin ravelryyn, huomasin pieniä eroavaisuuksia ohjeeseen verrattuna kaula-aukossa, hihansuissa ja helmassa. Tää on kuitenkin hyvä näin.


Lanka on ihanaa Tukuwoolia. Lankoja ostaessani elettiin vielä Tukuwool-aikaa ennen Titityytä ja laajempaa värikarttaa. Jos nyt alkaisin neulomaan tätä, värivalinta olisi varmaan jotain muuta. Se ihana vihreä houkuttaa kovasti...

Seuraavaksi puikoille tulee jotain minulle aivan uutta: vauvaneule! Kummityttäreni saa vauvan kohtapuoliin ja lupasin polleana neuloa jotain lämmikettä vauvalle. Kiirehän tässä  tulee vaikka olenkin ymmärtänyt että vauvaneuleet ovat aika pieniä ja nopeatekoisia...




9 kommenttia:

Tiia N kirjoitti...

Kaunis peruspaita, taattu klassikko! :)

Anna kirjoitti...

Selvää klassikkoainesta tosiaan! Tota Tukua vois ostaakin paitaan, se on sopivan konstailematon lanka. Vauvaneuleissa on miulle ollut vaikeinta se koko. Siis kun se vuoron perään tuntuu liian isolta ja liian pieneltä. Nopeestihan ne noin niiku muuten tulee ��

Sanna kirjoitti...

Upea Westbourne ja ah, miten ihanan harmoniset värit! :)

Ansku kirjoitti...

Westbourne ei petä, itsekin olen niitä neulonut kaksi versiota. Tosi kivan ja harmonisen näköinen.

Pitko kirjoitti...

Ihanaa slow-knittingiä. :) Ja jos paitaa käyttää vuosia, niin voi kai sen tekemiseen vähän aikaakin mennä. :D

Aino P. kirjoitti...

Hieno!

Elina kirjoitti...

Hurmaava harmaa neule! Tuollaisen tarvitsisin minäkin, mistäköhän sitä saisi vuorokauteen lisää tunteja kun olisi niin paljon ihania neulottavia juttuja :)

Emma kirjoitti...

Tuohan on suorastaan fast knittingiä kun paita valmistui ennen lumia ;) Klassikkoainesta tosiaan!

Päivikki kirjoitti...

Tyylikäs paita! Edellisen postauksen jämälankalapaset ja sukat olivat myös todella kauniita. Olet oikeassa. Jämälangalle voisi kekisä uuden, paremman termin, sillä noin kauniit neuleet ansaitsisivat jonkun kauniin sanankin.