14.12.2016

Käsipäivää!

Olen varmaan ennenkin kertonut, että talvisin käytän neulottuja sormikkaita joiden päällä pidän vielä lapasia. Jo pitkään on pitänyt neuloa tuplalapaset eli lapaset, joissa on toinen lapanen kiinteästi sisällä mutta nyt vasta sain ryhdyttyä toimeen. Eivätkä nämäkään ole itselleni vaan miehelle, joka kärvistelee nahkasormikkaissaan talven toisensa perään. Neuloin siis Suomivillasta ja Karisman jämistä raidallisen lapasen. Halusin joustimesta yksinkertaisen joten sisälapasta varten poimin nurjalta puolelta silmukat heti joustinneuleen jälkeen. Sisälapasessa lankana on Novitan AlpacaWool, joka on hieman ohuempaa kuin Suomivilla ja ajattelin näin lapasten mahtuvan paremmin sisäkkäin. Silmukkamäärät minulla olivat siis samat molemmissa. En toki neuloessa pitänyt lapasia näin kuin alakuvassa. Kun olin saanut sisälapasen valmiiksi, huomasin ettei lapanen mahdukaan pituudeltaan kunnolla sisälle vaan jää kärjistä kurttuun. Päädyin purkamaan ulkolapasesta kärkikavennukset pois ja neuloin siihen lisää pituutta. Toinen lapanen tulikin jo sitten helposti ja mies sai lämmikettä. Ja on kuulemma hyvät! Nyt vain täytyy toivoa että saisin joskus itsellenikin neulottua omat.



Sitten pari joululahjaa. Ostin Lindgren lapasten ohjeen kun olin niitä tarpeeksi kauan Ravelryssä ihaillut. Ohjeessa on useammat silmukkamäärät eri kokoihin tai eri vahvuisille langoille. Tein ensin sormettoman version. Värivalinta sai alkunsa siitä, kun vaaleanpunainen kerä Cascaden Heritagea eksyi vihreän Dropsin Alpacan viereen ja viehätti minua suuresti. Kolmanneksi väriksi valitsin valkoisen, joka kyllä vie terää pinkin ja oliivinvihreän yhdistelmästä. Aika herkut nämä ovat silti!

 Koska hennon pinkin yhdistäminen muihin väreihin jäi kaihertamaan mieltäni, tein vielä toiset, tällä kertaa Dropsin Karismasta. Ohjeessa samaa mallikuviota neulotaan myös peukaloihin mutta koska se käyttäytyi niin huonosti sormettomissa niin tein näihin vain pystyraitaa kuvioväreillä peukalokiilaan ja peukaloon. Ei huonot ollenkaan nämä Lindgreenit!


6 kommenttia:

Neili kirjoitti...

Kauniita käsien lämmittimiä.

Lankakeiju kirjoitti...

Ihania lapasia!

KirsikkaHoo kirjoitti...

Ihania lapasia! Alimmaisten väritys viehätti minua etenkin, mutta kauniita ne ovat kaikki.

Emma kirjoitti...

Miullakin on to-do -listalla ollut tuplalapaset ties kuinka kauan, millonkohan ne sais aloitettua... Lindgrenit on mainiot, en kyllä osaa päättää kummasta väriyhdistelmästä enemmän tykkään :D

Liina kirjoitti...

Kaikkee hienoo! Olin jo hehkuttamassa tuplalapasia, että nyt kyllä minäkin uskallan, mutta sitten näin noi kirjoneuleet, ja mihin tässä enää voi ihminen keskittyä?

iikku kirjoitti...

Tuplalapaset on olleet miunkin tehtävien listalla jo ikuisuuden. Milloinhan saisin ne aikaiseksi. Kauniit kirjoneule lapaset myöskin.