1.2.2017

Rikke

Käydessäni loppiaisen alla kotipuolessa Kainuussa,  vierailin myös Kuhmoon viime syksynä avatussa suloisessa lankapuodissa, Villa Vetreässä. Hauska nimi kätkee lankarakkauden ja klassisen hieronnan yhdistävän yrittäjän, joka pitää lankapuotiaan auki parina päivän viikossa, muulloin hän hieroo mm. neulojia ja heidän kireitä hartioitaan. En oikein tiennyt mitä odottaa kun astuin sisälle putiikkiin mutta yllätyin iloisesti! Langoissa nimittäin löytyi ja hyllyissä oli mm.Holstin, Rowanin, Louhittaren luolan ja Istexin lankoja, näin niinkuin alkuun. Löytyipä sieltä minulle uusiakin lankoja joista yhdessä oli niin herkullinen petroolin sävy että iski ihan armoton pipotus. 
 Lanka oli Lang Yarns Novena (väri 88), joka on aivan unelmankevyttä ja pehmeää merinon ja alpakan sekoitusta. Se myydään 25g:n kerissä mutta on niin riittoisaa että siitä tuli heittämällä tämä pipo ja vähän jäikin. Pipo on varmaan tuttu suurimmalle osalle neulojista eli Rikke, minulle kerta oli kuitenkin ensimmäinen. Neuloin reunuksen 3mm ja yläosan 4mm puikoilla mutta reunus olisi saanut olla kenties vähän napakampikin. Päässä se kuitenkin pysyy ja kaiken kruunaa tupsu, tottakai. Tupsu on Carpinosta jäänyttä oranssia Pirkkalankaa.


6 kommenttia:

diutu kirjoitti...

Kaunis on tosiaan sävy. Tämän mallin kanssa lanka ja sen sävyt pääsevät kivasti päärooliin. Minullakin on juuri ensimmäinen Rikke muutamaa kavennuskerrosta vaille valmiina. Hauska nähdä miten erilaisia lopputuloksia näin simppelillä mallilla tulee eri langoista.

AnniKainen kirjoitti...

Aijai kun tekis mieli hypistellä pipoa. Kuvistakin näkee, että lanka on ihanaista ja malli just hyvä. Pitäisköhän minunkin kokeilla tuota mallia. Mulla on joku pipo-ongelma kun tuntuu ettei oikei mikään sovi, iso pää nääs.

Selailin noita aiempia postauksiakin ja en voi kuin ihailla teidän kättentöitä ja tunnelmallisia valokuvia. Niistä huokuu semmonen rauhallisuus ja seesteisyys joka tarttuu katsojaankin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla kun joku kehuu meidän hienoa lankakauppaamme.
Olen tyytyväinen siinä olevaan lanka valikoimaan ja kauniin pipon olet langoista neulonut.
T:Tytti

Sanna kirjoitti...

Mainio Rikke! Novenasta tulee ehkä parhaat Rikket: kevyen ilmavat, mutta silti lämpöiset. Mieheni lempipipo on tummanharmaasta Novenasta neulomani Rikke, joka kuulemma mahtuu mainiosti myös pyöräilykypärän alle. :)

Liina kirjoitti...

Suloinen pipo!

Ja kuulostaa mainiolta lankakaupalta tämä!

Niina Risulainen kirjoitti...

Kiva pipo, tupsu on ihan paras :)