6.10.2015

Räsymattosukkia


FB:n aktiivisessa Voihan villasukka -ryhmässä on kudottu vissiin jo pidempään räsymattosukkia yhdistämällä kahta tai useampaa Novitan raitalankaa. Onhan se keino saada värikkäistä langoista kenties vielä vähän värikkäämpiä sukkia. Olen nähnyt siellä joitakin ihan kauniitakin yhdistelmiä joten päätin kokeilla asiaa. Yhdistin raitalankoihin yksiväristä lankaa, osin siitä syystä että saisin raitalankojen loppuja paremmin riittämään ja toisaalta myös ajattelin sen hieman rauhoittavan sekamelskaa. Yllä olevissa sukissa lankoina on Novitan Nalle Taika (riemunkirjava väri viime vuoden värikartalta ja toinen monivärinen tältä syksyltä) sekä harmaa Nalle. Neuloin Taikaa vaihtaen lankaa joka kerroksella.
Ylläolevassa kuvassa vielä keskeneräiset jäivät valmiina kuvaamatta. Niissä käytin 7 Veljeksen kelta-harmaata  Raitaa ja yksiväristä petroolia. Raitojen korkeus  kaksi kerrosta.
 
Alla olevissa sukissa käytin pohjavärinä tumman-ja vaaleanharmaata sekä valkoista Nalle-lankaa joita raidoitin monivärisellä Taika-langalla, aina kaksi kerrosta kullakin.
 
Ihan hauskojahan nämä ovat. Varsinkin nyt kun tuntuu ettei jaksa aloittaa mitään monimutkaista. Yksi raidallinen  neuletakki minulla on ollut kesken jo pitkään, mutta kuitenkin tulee tartuttua vain sukankutimiin. Tosin tänä aamuna oli niin vilpoisaa että sain inspiksen pistää pipo puikoille!


25.9.2015

Puikkomaisterin sormettomat

 Hankinpa minäkin sen neulekirjasyksyn sensaation, Puikkomaisterin sukkakirjan ja laitoin siitä heti puikoille sukat sormettomat! Minulla on ollut tarvetta hihanjatkeille eli ranteenlämmittimille kun jostain syystä vajaamittaisilla hihoilla varustettuja puseroita on kaappiini ilmestynyt useampia.
Lankoina on Dropsin Baby Alpaca silk (harmaa ja valkoinen),  tummanvihreä on todnäk Cascaden Heritagea ja kellertävänvihreä on kertaalleen purettua Madelinetosh sock-lankaa. Kaikissa langoissa on hillitty kiilto, joten ne sopivat minusta hyvin yhteen. Yhden kuvioraidan jätin pois kun mittaa vaikutti tulevan riittävästi ilmankin. Sidoskelin langanjuoksuja neuloessani mutta silti näitä käteen vetäessä meinaa sormet tarttua lankalenkkeihin. Muuten kyllä tuli aivan kelpo lämmittimet!
 Malli: Leenan sormettomat Puikkomaisterin sukkakirjasta

18.9.2015

Luppakorvat

Se oli joko Facebookin Voihan villasukka! - tai Englanninspringerspanielit -ryhmä, josta alunperin näiden sukkien ruutukaavion bongasin. Ei ollut aavistustakaan kuka ne oli suunnitellut, koska kaaviota oli ilmeisesti jaeltu pitkin ja poikin nettiä. Pitkään ne kerkesivät olemaan minulla  jonossa mutta nyt vihdoinkin valmistuivat. Lisäsin äsken valmiiden sukkien kuvan tuonne Fb:n sprinkkusivustolle ja sukkien alkuperäinen suunnittelijakin löytyi! Kaavio löytyy siis Sarin blogista.
 Sukat ovat miesten kokoa ja tehty 7 Veljeksestä. Paksuthan niistä tuli mutta saappaisin vissiin ihan käypäset. Säären etupuolella on luppakorvan kuva ja pohkeessa tassunjälki. Koskapa en ollut alkuperäisiä sukkia nähnytkään, en tiennyt että mitä kuviota jalkaterään tulee vai tuleeko mitään. Koska olin ihan näitä sukkia varten käynyt ostamassa kerän ruskeaa ja toisen valkoista, ajattelin tehdä loppusukasta raidallisen ettei ruskea vain lopu kesken. Ihan kivat tuli näinkin.
 
"Pyh, ihan tyhmät sukat tuommoiset luppakorvat!"

9.9.2015

Hamish

Ihanat sukat! Malli löytyy ilmatteeksi täältä ja näissä pystyy hyödyntämään jälleen sitä pohjatonta jämälankapussia. Minä kaivelin sieltä harmaan kaveriksi karkkivärejä. Kirjoneulevarsien lisäksi sukkiin tulee hillityt palmikot yksiväriseen osuuteen, itse harkitsin ensin niiden jättämistä pois mutta kun kerran suunnittelija ne siihen on suunnitellut niin kaipa ne sukkiin kuuluu. Myös jalkaterässä on pieni kirjoneuleraita.

Malli: Hamish By General Hogbuffer
Puikot: 2,25mm
Lanka: Harmaa Drops Fabel, muut jämälankoja


2.9.2015

Deep end

Löysin ihanan huiviohjeen niille yksinäisille Holstgarn-keräsille ja keränlopuille joita väripäättämättömyyspäissäni olen hamstrannut!
Heidi Kirrmaierin Deep end syö kyllä useita erivärisiä  keränloppuja mutta painaa loppujen lopuksi vaivaiset 110 grammaa. Vaikeinta oli jälleen niiden juuri oikeiden värien valinta. Päädyin tähän vihreäsävyiseen vaikka olisi mulla ollut värkkiä puna-oranssiinkin. Käytetyt värisävyt löytyvät Ravelrystä jos joku on niistä kiinnostunut.
Silmukoiden määrästä huolimatta neulominen pysyi mielenkiintoisena kun melkein koko ajan jotain tapahtui. Silti pystyin huoletta keskittymään uuteen tuttavuuteen, nimittäin e-kirjaan. Aiemmin en ole voinut lukea ja neuloa yhtä aikaa sillä en ole keksinyt että miten saan kirjan pysymään luettavassa asennossa ja sivut auki mutta tabletilta e-kirjaa pystyy helposti samalla lukemaan. Mikäs sen parempaa kuin yhdistää kaksi rakasta harrastusta! Juoksulenkille mukaan pitänee hankkia sitten äänikirja.
 

22.8.2015

Parit arjen harmaat sukat


 Ei kuitenkaan ihan niin tylsät harmaat kuin otsikko antaa ymmärtää. Raidalliset sukat olen jo kertaalleen neulonut eri värissä mutta on tämä vaan kiva malli. Ohjetta ei siis ole mutta raidoitus on matkittu näistä sukista. Lankana harmaan kirjava ja musta Drops Fabel.
 
 Nämä toiset harmaat aloitin jo toukokuussa ja kuluneen kesän kelit nähtyäni olen miettinyt että oliko nimi enne. Malli on Dropsilta ja nimeltään Nordic summer... Ei sitä kuitenkaan ihan joka kesälle ole omia villasukkia nimetty! Lankana on harmaa Roosanauha sukkalanka sekä Väiski värissä antiikki.



16.8.2015

Marjapuuron viehätys

Olen ennenkin kirjoittanut inhokkiväreistäni, joihin kuuluu mm. violetti. Pikkuhiljaa urheiluvaatteiden myötä olen alkanut siedättyä sähäkälle pinkille ja myös munakoison ja marjapuuron sävyt näyttävät jo ihan hyvälle. Kerran ostin Holst Coastia Plum-sävyssä ja nyt se pääsi huiviksi asti. Ei paha ollenkaan! Toisaalta tiedän, että tämä on enemmän äitini värejä ja saattaa olla että huivi löytää vielä uuden kodin.
Huivi on taattua Janina Kallion laatua, Herald nimeltään. Mallineule oli ihanan yksinkertainen ja huivi valmistuikin pikkuhiljaa tv-neuleena. Ja lankahan on mitä ihaninta huivilankaa!
 Huivien kuvaamisessa on kyllä oma hommansa jos ei halua kuvata kaikkia samalla kaavalla. Mitään luotto-oksaa ei ole mihin sitä ripustaa ja kuitenkin tahtoisi esitellä huivin koko komeudessaan. Nyt näätte sitten ankean pyykkinarukuvan ja halkoliiterin portaat. Väri on kuitenkin kohillaan :)


Kauniit kiitokset Menninkäisrinsessalle ja Rouva Sammakolle Liebster Awards-haasteesta, lämmitti kovasti mieltäni! Jätän kysymykset toistaiseksi vielä hautumaan :)

10.8.2015

Retrohelmi

 
 Saimme viime keväänä kutsun suloisen Oiva-pojan kummeiksi. Neuloin jo keväällä vesselille vihreäsävyiset junasukat ja nyt väriteema jatkuu. Lupasin neuloa kummipojalle talveksi vähän isompaa lämmikettä ja kyselin vanhemmilta että onko jotain väritoiveita. Äitinsä vastasi onnekseni että vihreää ja keltaista, kunnon retrovärejä siis! Vaaleansinistä lankaa kun ei olisi tästä huushollista löytynytkään, joten olen onnekas kun saan neuloa omia lempivärejäni.
Malleja selasin monta iltaa ja lopulta päädyin Dropsin ilmaisohjeeseen. Tämmöinen jumpsuit vai mikähän tämä nyt sitten onkaan on viehättävä katsella, mutta toivottavasti myös käytännöllinen pukea? Koko etumus kuitenkin aukeaa eikä nappejakaan ole montaa, jos puettava oikein kiemurtelee. Lisätilaa vaippapepulle tein lyhennetyillä kerroksilla.
 Oliivinvihreän (Novita Pikkusisko) lisäksi valitsin väreiksi oranssin, ruskea ja niitä raikastamaan valkoisen (Drops Fabel). Koko on 80cm ja ajattelin että äkkiäkös tämän neuloo. Yllättävän kauan tätä sai kuitenkin hieroa ennenkuin haalari oli valmis. In action kuvia ei ole nyt tarjolla, puku on vielä vähän reilu mutta äkkiäkös veitikka tähän kasvaa sopivaksi. Eikä ne pakkasetkaan ihan ovella vissiin vielä ole.


3.8.2015

Hidas sytytys

Alkukesän ennennäkemätön startiitti alkaa tuottaa tulosta, valmiita neuleita alkaa putkahdella tuon tuostakin...
 
Ei kai melkein 600 neulojaa voi olla väärässä? Näin arvelin kun vihdoinkin innostuin tästä neulemallista, josta olen nähnyt jo pitkään mainioita versioita ja väriyhdistelmiä. Kenties juuri se värien valinta hidasti minua pisimpään, kuinkahan monta iltaa silittelin Holstgarnin lankakeriä kun mietin sopivia värejä paitaani. Pohjavärin ratkaisi oikeastaan se, että vain tätä vaaleaa Ivorya minulla oli 3 kerää, muita vähemmän. Loppujen lopuksi kaksi kerää sitä riitti, joten olisin voinut valita jonkun muunkin värin pohjaväriksi. Mutta hyvä etten valinnut, tämä on näinkin aika raikas, ellen sanoisi.  Toisaalta minua jäi hieman kutkuttamaan semmoinen hyvin tummanpuhuva versio, jossa raitojen värit juuri ja juuri erottuvat tummanharmaasta pohjasta... Valitsemani värit löytyvät ravelryn projektisivultani, jos jotakuta ne kiinnostavat.
 Pusero neulotaan yhtenä kappaleena ylhäältä alaspäin. Etu- ja takakappaleella käytetään mallineuleena Broken Seed Stitchiä, hihat ovat sileää neuletta. Käsialani on sen verran löysä, että jouduin neulomaan tätä lankaa kokonaisen numeron pienemmillä puikoilla (2,5mm) kuin ohjeessa että pääsin lähellekään haluttua tiheyttä. Itse neulominen sujui niin rivakkaasti kuin vain ohuen langan neulominen sujuu. Jonkin aikaa neule odotti muiden projektien kiilatessa ohi, mutta saimpa tämä lopulta valmiiksi. Tälle olisi ollut kyllä aiemminkin tänä kesänä käyttöä, kun ei pelkässä t-paidassa ole oikein tarjennut kuljeskella.
 Neuloin vartaloon lisää pituutta ja että asiat pysyisi balanssissa, hihat jätin vajaamittaisiksi sekä skippasin hihansuissa olevat koristereunukset. Kaula-aukkoon tein ohjeessa olevan vaihtoehtoisen lisäreunuksen, jolla saa antavaa kaula-aukkoa hieman pienennettyä. Lopputulemana oli varsin mukiinmenevä neule!
Lanka: Holstgarn Coast ja Supersoft, yhteensä 130g!
Puikot: 2,5mm

1.8.2015

Jäniksen selässä

 Jämälankatutkielmat jatkuu. Tällä kertaa otin tavoitteeksi vähentää niitä kirjoneulesukkien muodossa. Noudattelin Ilona Korhosen sukkaohjetta ja oli toisaalta aika mukavaa ettei tarvinnut pohtia muuta kuin että minkä langan otan työstöön seuraavaksi. Keräsin kasan vihreän sävyisiä jämälankoja joista aina arvoin voittajan kuhunkin raitaan. Sukat eivät siis ole samanlaiset mutta selvästi kuitenkin samaan pariin kuuluvat.
 Näistä tuli aika luonnonläheiset. Värityksessä voi nähdä niin lähestyvän vuodenajan (en mainitse sitä nyt nimeltä) kuin meren, sammaleiset rantakalliot ja hillasuonkin värityksen. Ihan miten vaan!
Lanka: Ohuita jämäsukkalankoja, 70g
Puikot: 2,5mm