Sitähän minä vaan tulin sanomaan, että taisin tekaista turhakkeen. Neuleen jota en varmaankaan tule käyttämään. Eikä se neuleprosessikaan tällä kertaa ollut erityisen palkitseva. Kaikki lähti siitä kun en oikein tiennyt minkä neuleen aloittaisin seuraavaksi. Selailin hätäpäissäni netin ilmaisohjeita, vaikka kirjahyllyssä on neulekirjoja useitakin, sellaisiakin joissa on ihan
oikeasti kivoja malleja. No, Berrocon sivuilta bongasin
Britannian. Se oli jotenkin niin täydellisen vintage-henkinen, että päätin haluta tehdä sen, takkiversiona.
Koska televisiosta ei tule nykyisin juuri mitään katsottavaa, projekti venyi ja venyi. (Minä neulon ainoastaan silloin kun katson tellua.) Into lopahti totaalisesti, enkä lopulta jaksanut tehdä kaulusta saati hihoja, kuten näkyy. Ja ilman sitä kaulusta ja hihoja tekele on kaikkea muuta kuin vintage-henkinen :) Hieman isokin se on (kuvassa ei näy ne pyykkipojat selkäpuolella.)
Itselleni ohjenuoraksi jatkoon lausun seuraavaa: nuku ainakin yhden yön yli ennenkuin päätät mitä neulot seuraavaksi.

Malli: Torso-Britannia
Lanka: Cascade 220 Heathers, n. 200 g
Puikot: pyöröt ne oli
********
Pääsiäinen lähestyy. Puput kömpivät piiloistaan esille.

PS. Kiitos
Jaana!