Aina mun pitää neuloa

 Olen kyllä neulonut huivivajaustani kiinni ihan korkojen kanssa! Tämä uusin lähti siitä, että halusin huivin mieliväreissäni. Netin syövereissä pyörittyäni ihastuin Nangou-huiviin, jossa ainaoikeaa elävöittää kontrastiväriset reikäraidat. En kuitenkaan ostanut ohjetta vaan tein vastaavia raitoja hieman erimalliseen huiviin, johon minulla oli jo ohje. Kiva tuli näinkin! Lankana on ashes-sävyinen Kraft Hand-dyed BFL sock, jota olen hillonnut muutamien eriväristen toveriensa tavoin kaapissa jo pitkään. Mutta kun niitä ihanuuslankoja ei tahtoisi neuloa pois vaan sitä odottaa sitä "täydellistä mallia" johon ne upottaa. Nyt päätin lopettaa vatuloinnin ja neuloa yhden vyyhdin pois. Keltaiset raidat on Cascade Heritagea.

 Ja koska on kevään kohokohta, euroviisujen finaalipäivä, piti sitä juhlistaa tekemällä raparperiherkkuja. Tällä kertaa kokeilin marmeladia, ja yllättävän hyvin onnistuinkin. Ei nyt ihan vihreiden kuulien tasoisia mutta melkein!

 Ohje raparperimarmelaadiin löytyi Tuulikummun keittiössä blogista.

Raitojen rytmiä

Aivottomana tv-neuleiden suosikkina jatkavat edelleen erilaiset raitasukat. Olen kokeillut (en kylläkään aina niin tietoisesti) pätkävärjättyjen lankojen erilaisia yhdistelmiä ja raitarytmejä. Drops Fabel -lankojen valmiiksi raidoitetut kerät sulivat yhteen räsymattomaiseksi pinnaksi yhden kerroksen raidoituksella. Väreinä 903 ja 911. Aikamoiset karkkivärit.

Keltaisen yksivärisen Fabelin yhdistin liukuvärjättyyn harmaaseen Delight-lankaan. Resorit, kantapäät ja varpaat yksiväriset, muuten kahden kerroksen raitaa.

Liukuvärjättyä Delightia tässäkin, nyt ruskeansävyisenä (02) yhdistettynä valkoiseen Fabeliin. Ruskealla 5 kerrosta, valkealla 2. Rauhalliset ja maanläheiset tuli näistä.

Ja niinhän se vain on, että kuva kuin kuva ja varsinkin neulekuva paranee aina kun varsinaiset linssiluteet saapuvat paikalle.

Klipsuhommia

 Kaikki alkoi siitä, kun miespuolinen työkaverini kertoi nähneensä jossain tölkinavausklipsuista tehdyn laukun ja oli aivan liekeissä siitä. Hän tiesi, että olen käsillätekijä ja kysyikin että olenko tehnyt sellaisia. Empä ollut, mutta höylisti lupasin, että jos hän kerää klipsut niin minähän teen! Eipä aikaakaan kun jannu tuli ison nipsupussillisen kanssa ja minun piti alkaa lunastamaan lupaustani. Googletin klipsuvirkkauksen ja osuin Hannan blogiin, jossa hän oli selkeästi kertonut, miten klipsujen kanssa toimitaan. Ensin pestään "vienohko" maltaanhaju pois ja sitten klipsuista poistetaan pihtien ja vasaran avulla terävät reunat. Tässä vaiheessa homma hyytyi minulla pitkäksi aikaa, tuli haavoja sormiin ja tuntui ettei tää taida olla minun juttu. Sillä aikaa työkaverini oli valjastanut janoisen naapurinsa klipsunkerääjäksi ja koska olin puhunut tästä omillekin tutuilleni, klipsuja alkoi tulla sieltä täältä lahjoituksena. Siinä vaiheessa oli aivan pakko alkaa toimimaan!

 Aloitin virkkauskokeilut. Ensin minulla oli liian paksu lanka, ja se korostui liikaa klipsujen rinnalla. Huomasin, että melko ohut puuvillalanka oli parasta hommaan. Hieman kokeilemalla aloinkin saada aika mukavannäköistä pintaa aikaiseksi ja päätin aloittaa kukkaron tekoa. Tein kukkaron sivut erikseen, yhteen puoleen meni aina 90 klipsua eli yhteensä koko teokseen 180 kpl. Nämä levyt virkkasin ensin ympäri pylväillä ja sitten virkkasin levyt yhteen. Vetoketjun kiinnitin käsin ompelemalla.

 Toiseen levyyn tein raidan kultaisilla klipsuilla. Klipsuja valmistellessa huomasin, että niitä on ainakin kolmea eri mallia ja lisäksi vielä eri väriset. Tasaisinta pintaa taitaa tulla käyttämällä samanlaisia klipsuja. Vaikka tässä työssä kaikki onkin samanlaisia, niin eripäin asettelemalla tuli hauskaa raitaa, ja tämä oli täysin vahinko.

 En tehnyt kukkaroon vuorta. Kukkaro oli virkattu noin tunnissa eli kovin homma näissä klipsuhommissa taitaa olla se juominen :) Nyt on kova mietintä päällä että aloitanko seuraavaksi lampunvarjostimen vaiko isomman olkalaukun tekemisen. Toisin sanoen olen hurahtanut.

Munkinpaistoessu

 Aurinkoista vapunpäivää! Raparperipiirakkaa ei vielä vapuksi saatu, mutta ehkä jo äitienpäivän tienoilla olisi toivoa. Sen sijaan munkinpaistopuuhat ovat kohta edessä, ja nyt minulla on siihen puuhaan sopiva essukin! Vanha hyvin palvellut essuni hävisi johonkin ja se olikin aika mystinen tapaus, sillä se tosiaankin vain hävisi. Kenties se löytyy jostain todella epätodennäköisestä paikasta, josta en sitä osannut edes etsiä. Esiliinaa kuitenkin keittiössä tarvitsen, joten päätin surauttaa sellaisen itse. Tutkin käytettävissä olevia kankaitani ja ensimmäisenä eräästä kaapista vyörähtivät esille sinne jemmaamani vanhat farkut. Heureka!

 Isoin tumma palanen on peräisin aikoinaan kovin muodikkaasta pitkästä farkkuhameesta. Muistan vieläkin millaista oli kävellä nilkkoihin ulottuvassa farkkuhameessa... Pelkästään sen matsku olisi riittänyt essuun, mutta halusin siihen muutakin joten sommittelin eri farkkujen lahkeista lisäpalan toiseen reunaan. Lahkeesta on peräisin myös essun yläosa. Se reunustin keltaisella vinonauhalla, joista tein myös solmimisnauhat. Pari taskua kiinni ja siinähän se sitten olikin.

 Alpo ei ollut kovin yhteistyökykyinen joten herttaisia kissakuvia ei tällä kertaa saatu.

 Joten tässä pönötyskuva.

Ja nyt lähden tekemään munkkitaikinaa, ajattelin kokeilla tällä kertaa sitruunamunkkeja.