Palmikot on parhautta (ei ehkä koirien mielestä)

 Ilona joutui esittelemään kummipojalle menossa olevaa pipoa kun ei muitakaan sopivia päitä ollut kuvaushetkellä tarjolla. Hyvinpä tuo mannekiinina toimiminen näytti sujuvan, se istui paikoillaan kuin tatti ja esitteli pipoa kameralle joka puolelta.

Ja mikäpä esitellessä, koska piposta tuli niin kiva, että harkitsen sen  tekemistä myös itselleni, ilman korvaläppiä tosin. Pipon malli on I heart cables by Justyna Lorkowska (ilmainen ohje). Ohjeessa on koot niin pienelle piltille kuin vähän isommallekin veitikalle. Käytin lankana Dropsin Nepalia, joka tämmöisenä muhevan keltaisena sopii taatusti kummipojan retrosta tykkäävän äidinkin makuun. Pipossa neulotaan ensin kaksi korvaläppää joiden väliin luodaan lisää silmukoita ja jatketaan kapenevaa palmikkokuviota kohti huippua. Icord-nauhat ja komea tupsu viimeistelevät neuleen.

 "Voisko tämä touhu jo pikkuhiljaa riittää?"

Luppakorvat

Se oli joko Facebookin Voihan villasukka! - tai Englanninspringerspanielit -ryhmä, josta alunperin näiden sukkien ruutukaavion bongasin. Ei ollut aavistustakaan kuka ne oli suunnitellut, koska kaaviota oli ilmeisesti jaeltu pitkin ja poikin nettiä. Pitkään ne kerkesivät olemaan minulla  jonossa mutta nyt vihdoinkin valmistuivat. Lisäsin äsken valmiiden sukkien kuvan tuonne Fb:n sprinkkusivustolle ja sukkien alkuperäinen suunnittelijakin löytyi! Kaavio löytyy siis Sarin blogista.

 Sukat ovat miesten kokoa ja tehty 7 Veljeksestä. Paksuthan niistä tuli mutta saappaisin vissiin ihan käypäset. Säären etupuolella on luppakorvan kuva ja pohkeessa tassunjälki. Koskapa en ollut alkuperäisiä sukkia nähnytkään, en tiennyt että mitä kuviota jalkaterään tulee vai tuleeko mitään. Koska olin ihan näitä sukkia varten käynyt ostamassa kerän ruskeaa ja toisen valkoista, ajattelin tehdä loppusukasta raidallisen ettei ruskea vain lopu kesken. Ihan kivat tuli näinkin.

 

"Pyh, ihan tyhmät sukat tuommoiset luppakorvat!"

Sukat sivuroolissa

Olen neulonut parit sukat, yhdet miehelle ja yhdet kenties itselleni. Sitten otimme sukista kuvat. Kuvat joissa sukat jäivät sivurooliin.

Ensin minä kuvasin ja mies poseerasi. Ja Ilona valvoi rakastaen vieressä ettei mitään pahaa vain tapahdu.

 Sitten minä vedin sukat jalkaani ja hyppäsin kuvausalustana toimivalle sohvapöydälle.

 Ja sen jälkeen kaikki muutkin tahtoivat kuvaan.

Miehen sukissa lankana 7Veljestä Nostalgia. Toisissa Fabel ja Polku värissä munakoiso.

Monte rosa ja vappukeli

Kyllä on kevätkelit kohillaan! Lapsena Kainuussa oli vapputorille pyöräillessä tämmöinen ilma ja jotenkin tuli ulkoillessa nostalginen olo. Hyvin tarkeni pelkässä villatakissa. Alpokin tykkäsi kovasti ja makaili pitkän aikaa kuivassa heinätuppaassa. Tosin vasta kuvaussession jälkeen, sillä silloin kun kamera oli esillä, ei kovin kauaa paikallaan oltu...

 Kun sain ne rästissä olleet villatakit tehtyä, annoin itselleni luvan aloittaa uuden. Löysin Ravelrystä ihanan Isabell Kraemerin uuden villatakkiohjeen ja aloitin samantien, kun kaapissa sopivaa lankaa oli. Malli on taattua Isabellia: rento, kaunis ja pikkuisen rouhea, juuri sellainen josta tykkään. Ohje oli kirjoitettu selkeästi ja siinä oli sekä kaaviot että kirjallinen selostus.

 Lankana käytin syksyisestä neulojien yöstä hankittua Cascade 220 värissä doeskin 8012, joka tosin olikin hieman tummempaa beigeä kuin tilatessa odotin. Mallissa on kapeat eriväriset raidat ennen joustinneuleita ja siihen sopi minusta mainiosti Irelande-sävyinen vihreä. Neuloin myös kauluksen sisäpuolen vihreällä koska pelkäsin beigen langan loppuvan. Minulla oli sitä 500g ja melkein kaikki meni. Löysin myös täydellisen väriset vihreät napit jotka kruunasivat kokonaisuuden. Tykkään tosi paljon!

 Malli: Monte rosa by Isabell Kraemer

Lanka: Cascade 220 heathers, 500g

Puikot: 3,5mm

Mamman pikku rapatassu.

Senkin sika!

Koiramme kantaa esineitä mielellään. Olohuoneessamme on aina eteisestä kannettuja kenkiä useampia ja kenkien määrä on suoraan verrannollinen siihen, että monestiko ulkoa on tultu sisälle, sillä Ilona nappaa aina kengän suuhunsa kun joku tulee. Kanniskeluun sopivat myös omat lelut, sukat, ylipäätänsä kaikki, mitä lattialta vain löytyy. Meistä ihmisistä on kaiketi hauskaa katsella, kun koira kantaa jotain huvittavaa, kuten kumikanaa tai -possua, joten vinkuva kumipossu meillekin kerran ilmaantui. Mutta siinä meni kanniskelun raja. Ilona ei ottanut sitä suuhunsa, ei millään. Luulen, että se johtui possun melko voimakkaasta hajusta ja kenties se tuntuikin iljettävältä suussa, mutta Ilona kantoi sitä vain, jos possun ympärille laittoi sukan taikka jonkun muun kantokahvaksi sopivan jutun. Noh, mitä tekee näppärä käsityöihminen? Sialle villapaidan tietenkin!

 Porsaan rustiikkinen jumpperi syntyi virkkaamalla suoraan ruhon ympärille kiinteitä silmukoita. Virkkausta häiritsi ainoastaan se, että kun otusta vahingossa puristi liikaa, ilmoille kajahti valittava siankiljahdus. Vaivannäkö palkittiin välittömästi, sillä nyt Ilona noutaa kumipossuaan ilman mitään ongelmaa! Ja sisäinen neulojanikin oli tyytyväinen, sillä kerrankin tein jotain todelliseen tarpeeseen.

Karvan mitalla

Onhan se ihanaa, kun on karvaisia perheenjäseniä! Ne pitävät sinulle seuraa, rakastavat ehdoitta  ja huolehtivat säännöllisestä päivärytmistä ja liikunnasta. Itse en edes muista aikaa, ettei jonkinlaista lemmikkiä olisi talossa ollut (muinoin mieheni ja minun ensimmäinen yhteinen eläin oli muuten kesyrotta, rauha hänen sielulleen). Mutta kuten jokainen lemmikinomistaja tietää,  palvovan katseen kyytipoikana tulee myös jotain muuta.

Meidän Ilona on rodultaan englanninspringerspanieli ja se on rotu, jonka turkissa on jonkin verran hoitamista. Se ei ole lähimainkaan työläin rotu sillä saralla, mutta kyllä prinsessamme kauneudenhoitoon saa aikaa menemään jos niin haluaa. Näyttelykoirat ovat asia erikseen, mutta me ollaan tehty vain se välttämättömin ja pyritty pitämään turkki takuttomana ja puhtaana. Pitkäkorvaisilla roduilla ovat korva-ongelmat kai yleisiä, mutta säännöllinen puhdistus sekä kuivaaminen esim. uinnin jälkeen ovat meillä ainakin riittäneet eikä tulehduksia ole ollut. Tällä rodulla pidetään korvien yläosan karvat lyhyenä, niin sisä- kuin ulkopuolelta. Yläpuolella olevassa kuvassa näkyy neidin muodonmuutos erään trimmauksen jälkeen. Kun Ilona meille saapui, näytti entinen omistaja kerran, kuinka korvien ajelu karvanleikkuukoneella tapahtuu. Sen jälkeen olemme opetelleet trimmausta itse, ja onneksi karvat kasvaa aina takaisin! Karvat ajellaan myös kaulalta ja päälaki siistitään ohennussaksilla sekä varvaskarvat leikataan. Operaatio kestää kerrallaan noin tunnin ja pitää toistaa muutaman kuukauden välein. Tämä on siis meidän tapa, oikeaoppisuudesta en tiedä. Jotkut ajelee kuulemma kesäksi näiltäkin kaikki karvat lyhyeksi. Siihen en uskaltaisi ihan heti ryhtyä.

 

 Karvaa riittää kyllä muutenkin. Entinen koiramme karvoitti vähemmän tai sitten sen ruskeat karvat eivät niin erottuneet, mutta Ilonan jäljiltä on joka paikka valkoista karvaa täynnä. Meillä saavat eläimet tulla sohvalle ja siihen kun istut sitten mustat housut jalassa niin arvaahan sen, miltä persaus sen jälkeen näyttää. Teippiharja on kyllä ihan paras keksintö! Nyt keväällä karvaa taitaa irrota vielä tavallistakin enemmän, sillä nurkissa pyörii kissankokoisia villakoiria, katso vaikka kuvasta, jos et usko. 

Yksi lisämauste pitkäkorvaisen koiran elämässä on se, että syöminen on sottaista puuhaa. Korvat roikkuvat ruuassa ja ovat jatkuvasti tahmaiset. Jotkut käyttävät syödessä erityistä huppua tai koirien tuubihuivia (tai miksi sitä nyt sanoisi), joka pitää korvat pois ruuasta. Me löysimme eläinkaupasta mainiosti muotoillun kumisen ruokakupin, jonne eivät korvat syödessä sujahda, vaan pysyvät kupin reunojen ulkopuolella. Kuminen kuppi pysyy myös syödessä paikallaan eikä liu'u pitkin keittiön lattiaa kun joka kulma pitää aterian jälkeen vielä tarkkaan nuolla puhtaaksi.

 

Kaikesta huolimatta, ei noita otuksia ilmankaan osaisi enää olla!