Happamia, sano...

Melkein yhtä jalkaa pihlajanmarjojen kanssa kypsyi tämä neule. Juhannuksen tienoilla houkuttelin hiipunutta neuleintoani perinteisin menetelmin, eli selaamalla neulekirjojani sekä silittelemällä lankakaappini sisältöä. Olin ostanut New England Knits -neulekirjan aiemmin talvella ja muutama kirjan neuleista jäi jo ensi selaamalta mieleen. Kirjahan lupaa "iättömiä malleja modernilla twistillä" ja sitähän ne ovatkin. Joskus (tosin aika harvoin) käy niin onnekkaasti, että neuleohje kohtaa lankakaapissa jo olevan langan ja neule pääsee samantien puikoille.

 Cranston Coat aloitetaan uumalta, eli ensin neulotaan vyötärölle tuleva pitsi-pampula-systeemi. Aloitin sen vielä epäillen neuleintoni äkillistä paluuta ja ajattelin, että eipä tuosta korkealta tipu jos parin mallikerran jälkeen jää neule alkutekijöihinsä. Yllättäen kuitenkin paksulla langalla ja puikoilla (4,5mm, wohoo!) neulominen tuntuikin ihan mukavalta ja joutuisalta. Kun vyötärökaitale oli valmis, poimittiin reunoilta silmukat niin ala- kuin yläosaakin varten. Ohjeessa neulotaan erivärisellä langalla lopuksi pitsineuleiden taakse sileällä neuleella suikale, jonka tarkoitusta en aivan ymmärtänyt ja jätinkin sen pois. Kaulus ehkä saattaisi kaivata tukevuutta lisää ja mietinnässä onkin, että teenkö siihen kuitenkin vielä vuorin. Myös napituslistan neuloin hieman eri tavalla kuin ohjeessa. Näyttääpä muuten kuvassa epäilyttävästi siltä, että toinen etukappale on pidempi kuin toinen tai nepparit eivät olisi ihan täysin samalla korkeudella. Ei tuota kyllä livenä huomaa. En korjaa.

Ei mahda mitään, mutta jotenkin tämän neuleen kanssa tuli dejavu -fiilis. Että olenkohan tehnyt tämän kenties ennenkin?

Edit. Lanka on Dropsin Nepalia, menekki 650g.

Markkinoilla

Mutta ei millä tahansa markkinoilla vaan Uusikaarlepyyn Juthbackan markkinoilla. Tämä Suomen suurin rompetoritapahtuma oli kyllä kokemisen arvoinen, ensimmäistä kertaa siellä kävin, vaikka matka ei ole päätä huumaava. Suosittelen.

Muistan, kun ensimmäisen kerran joku puhui minulle rompetorista. Sanasta tuli mieleen romut ja romppeet joita pahalle haisevat partaiset äijät myyvät peräkonteistaan. Paikanpäällä mielikuva hieman muuttui (tosin on siellä juuri noita edellämainittujakin :) ), rompetoreilla on edustettuina lähes kaikenlainen tavara, jota nyt kuvitella saattaa. Suuren osan myyjistä muodostavat astioiden ja muiden keräilykohteiden myyjät. On kattilaa, maitokannua, kahvikuppia, posliinikissaa, peltipurnukkaa. Löytyy kirppistavaran myyjää, mopojen ja vanhojen autojen varaosia, metrilakua, vanhoja radioita, lehtiä, kirjoja, kolikoita... Sama tavara voi olla useassa pöydässä eri kuntoisena ja eri tavalla hinnoiteltuna, ostajan tehtäväksi jää arvioida että mikä on se oikea hinta, jonka haluaa maksaa. Osa rompetorien viehätystä onkin se, että voi taivastella hintoja, "tuolla toisessa pöydässä tämä oli paljon kalliimpi/halvempi". Pöytiä tutkiessa saa nostalgiahumauksia "Oi tää on just semmoinen kuin mummolassa oli!"  tai voi vain hämmästellä, mitä kaikkea on hoksattu tuoda myytäväksi... Oman lähiseutunsa rompetoritapahtumiin voi tutustua näppärästi täältä.

 Ja mitä sieltä sitten löytyikään... Silmääni miellyttävät retroisat tavarat on nykyisin hinnoiteltu melkoisen korkealle, mutta joskus löytyy jotain, joka on vain pakko saada. Tällä kertaa se oli Finellin oliivinvihreä emalikulho. Tuota Kaj Franckin käsialaa olevaa sarjaa minulla on jo ennestään ja siihen löytyi jatkoksi myös pienempi ruskea kulho. Kaunis teepannu on Heikki Orvolan suunnittelema, mutta sen verran heikossa kunnossa sisältä, että pääsee vain koristukseksi. Löydöt kruunaavat iloiset punakuviolliset mehulasit.

Teenlehtiä

Tyttilästä päivää - pitkästä aikaa! Luova käsityötauko oli ihan tarpeellinen, nyt pää pursuaa intoa ihan uudella tavalla. Jatkossa pitää vaan varoa peukun ylirasitusta, se on aika ikävä vaiva.

Tea Leaves Cardiganin ohjeen ja langat tilasin jo viime syksyn lopulla ja vihdoinkin se valmistui. Sopivasti syksyyn, vaikka nyt onkin vielä kesä. (En tarkoituksella lainannut tähän sitä yhtä laulua, koska se renkutus jää ikävästi soimaan päähän tuntikausiksi. Tiedätte varmaan biisin.)

Tällainen one piece-seamless-top down - malli on kyllä ihan huippu. Kun lopetat neulomisen, työ on ihan oikeasti valmis eikä sinua odota epämääräinen kasa irrallisia kappaleita, jotka pitäisi vielä ommella yhteen vain huomataksesi että tekele on pieni/suuri/muuten vain epäsopiva. Minulle on käynyt liian usein niin, joten jatkossakin suosin näitä knit and wear -juttuja.

Totuuden nimissä on kuitenkin kerrottava, ettei projekti suinkaan mennyt niinkuin Strömsössä. Ihan alkuun tuli se peukkuvaiva. Sitten huomasin etten tykännytkään ohjeen mukaisesta kaarrokkeesta. Ohjeen kaarrokkeessa silmukoita välillä lisättiin, välillä kavennettiin jolloin muodostui sellaista aaltoilevaa pintaa. Joten purin kaarrokkeen pois ja neuloin sen uudestaan ilman ylimääräisiä lisäyksiä ja kavennuksia. Ensi kierroksella myös helmasta tuli liian pitkä, joten purin sieltä ylimääriset 15 cm pois. Tähän mielestäni sopi paremmin "rotsimallinen"-pituus.

Malli: Tea Leaves Cardigan (sovellettuna) (Ravelry-linkki)
Lanka: Cascade Heathers, sävy Straw, n 400 g

Nyt on taas kuulemma metsät pullollaan mustikkaa. Tein päivänä muutamana ihanaa savolaismallista mustikkajälkiruokaa eli rättänää. Tunnetaan myös mustikkakukkona. Todellista herkkua jäätelön ja kahvin kanssa. Jos kiinnostuit, ohjeita löytyy netistä kyllä rättänä-hakusanalla. Nam!

Polku

Vaikka kuuma intiaanikesä on tottakai vielä tulollaan, niin alkavat koulut ja tämänpäiväinen sää väkisinkin saa ajatukseni syksyyn. Syksy on aina ollut minulle rakasta aikaa, uuden alkamisen aikaa. Kouluaikoina odotin innoissani uusia koulukirjoja ja koulutarvikkeita, vanhempana olen monesti aloittanut syksyisin jonkun uuden harrastuksen. Ja vaikkei uutta harrastusta joka syksy aloittaisikaan, niin tuleehan sentään Novitalta uusia lankoja :) Puro-lankaa en ole kokeillut vieläkään, mutta kun marketin hyllyssä odotteli samaan tyyliin värjätty (vai kehrätty, mikä lienee oikea termi) ohuempi lanka, niin täytyihän se korkata.

Uusi lanka on saanut nimekseen Polku ja siinä on viisi erilaista värimallia, joista neljään on ikäväkseni sotkettu inhokkiväriäni violettia. Olen yrittänyt siedätyshoidattaa itseäni tuon värin suhteen ja jotkut lilaan vivahtavat sävyt, kuten munakoiso, alkavat jo melkein viehättää. Ostin kokeiltavaksi sävyt Paprika ja Porkkana. Lankaa suositellaan neulottavaksi numero 3 puikoilla, mutta aloitin sukat ihan pokkana 2,5 millisillä ja jonkin aikaa posoteltuani satuin nostamaan tekelettäni niin, että näin auringon iloisesti paistavan neulepinnan läpi... Eli saadakseni sukkana kestävää -ah niin ihanaa peltiä-, joutuisin neulomaan tätä reilusti ohuemmilla puikoilla. Mutta koska olin jo päässyt vauhtiin näissä koukuttavissa raidoissa, niin muutin suunnitelmat lennosta ja päätinkin tehdä säärystimet. Hieman tiukahkot ovat kyllä vielä siihen mutta odotan neuleen plörähtämistä...

Kiitos Johku! Saimme häneltä mukavan tunnustuksen ja kyllähän nämä aina mieltä lämmittää, varsinkin nyt, kun kärsinyt motivaatio-ongelmista.

Tunnustukseen kuuluu, että kertoo itsestään seuraavat kolme asiaa (Tytti kertokoon omansa, jos tahtoo):

Lempiväri:  Vihreä se on ollut jo kauan. Keltaisen, oranssin ja jopa punaisen tietyt sävyt viehättää myös, vaikkakin pieninä ripauksina. Tosin useimmiten päälläni taidetaan nähdä kuitenkin farkunsinistä  ja harmaata...Sisustuksessa olen rohkeampi, eikä kotonamme taida olla yhtään valkoista seinää.

Lempiruoka: Vaihtelee kausittain. Tykkään perinteisistä suomalaisista ruuista, muusista karjalanpaistiin, mutta myös eksoottisempi mättö käy. Kokeilen mielelläni reseptejä ja useimmiten saan aivan syötävää aikaiseksi.

Minne haluaisin matkustaa: Olen aina jostain syystä halunnut käydä viidakossa ja nähdä apinoita. Myös Skotlannin nummimaisemat tahtoisin nähdä.

En tällä kertaa jaa tunnustusta eteenpäin, kiitänpähän vain kaikkia, jotka ovat meitä vuosien saatossa kommentoineet ja kannustaneet.

Lapsettaa

Kukkuu!

Saanen esitellä Aappa -apinan, joka syntyi  tässä eräänä päivänä tylsän hetken tuloksena. Selailin vanhoja käsityölehtiäni siinä toivossa, että saisin jotain innoitusta tarttua johonkin projektiin. Modan (1/2011) sivuilta tämä hurmaava otus sitten minua katsoi ja samantien ryntäsin kangasvarastoani penkomaan. Synnytys oli helppo ja muutamassa tunnissa oli tämä potra poika jo maailmassa. Ja se onkin niin vekkuli että!

Alpo-kissa viihtyy edelleen tarhassaan, varsinkin iltaisin se tahtoo sinne tiirailemaan, että näkyisikö naapuruston mustaa kissaa maisemissa. Ja usein se musta kissa tuleekin, lienevätkö oikein sopineet tällit etukäteen. Alpo onkin nyt meidän perheen ainoa lemmikki ja sohvanvaltaaja, sillä 15-vuotias Onni-koiramme päästettiin heinäkuussa taivaan suureen koiratarhaan temmeltämään ilman vaivoja ja muita hidasteita. Talo tuntuu kyllä suurelta ja illat pitkiltä ilman koiraa, mutta aika helpottanee ikävää.