Hiljaiseloa

Tyttilässä on vietetty neuleiden suhteen hiljaiseloa viime syksystä asti. Mitään valmista ei ole edelleenkään syntynyt, vaikka pari juttua onkin tekeillä. Viime aikoina olen puuhastellut toisenlaisten käsitöiden parissa. Työn alla ovat ystävien tuolit, jotka aikanaan tulevat heille keittiöön ruokapöydän tuoleiksi. Kunnostus- ja verhoiluhommat tuntuvat todella mukavilta pitkästä aikaa. Kädet ovatkin sen näköiset että verhoiluhommia on tehty: verinaarmuja ja kuivuneita kynsinauhoja. Vasaralla en (vielä) ole sormeeni lyönyt, mutta varmaan sekin tämän projektin aikana tapahtuu.

Aiemmin Nasti totesi, että neuleprojekteista on suorastaan mahdoton ottaa kuvia ilman nelijalkaisia ystäviä. Niinpä. Eikä tarvitse olla edes neuleprojekti. Kissataloudessa on todellakin mahdoton tehdä yhtään mitään ilman että joku karvakuonolainen häärii ympärillä.(Paitsi silloin kun ne makaa lämpimän uunin pankolla päikkäreillä. Silloin voisi vaikka pommi pudota, eikä eväkään värähdä.)

 
Kevät kolkuttelee jo ovella. Olen varannut pakollisiin keväthamosiin kankaat: Marimekon mustaa Muijaa ja Amy Butlerin nimetöntä, mutta iloisen keltaista. (Ja kas, kissahan se siinä.)

Jotain pehmeää kovaa maailmaa vasten

 No tässä se nyt olisi. 9 erilevyistä kaulaliinaa ommeltuna torkkupeitoksi. Lankaa meni 1250g. Joukossa oli 7veikkaa, Cascadea, Dropsin Limaa, Lett Lopia... Konepestävä tästä ei siis tullut mutta ellei eläimille iske yllättävä hätä taikka oksennuskohtaus peiton lähellä, niin tuskimpa peittoa on tarve niin paljon pestäkään. Yleensä kastelen valmistuneet neuleeni, jolloin neulepinta ja saumat tasoittuvat, mutta tätä en kastellut. Saumat näyttävät vielä vähän pullottavan, mutta eiköhän nekin kohta tokene.

 Soirot raidoitin täysin mielivaltaisesti ja langanpäät neuloin sekaan. Kyllähän ne langanvaihtokohdat vähän erottuu kun tarkasti katsoo, mutta minua ne eivät häiritse. Neuloin käsialaani nähden aika isoilla puikoilla (4,5mm) ja neulepinta on melko rentoa, ehkäpä jos joskus teen vastaavaa niin valitsen numeroa pienemmät puikot.

Kyselin aiemmin neuvoja ainaoikein-neuleen yhdistämiseen ja Saija vinkkasi erääseen youtube-videoon, jonka neuvoilla olisi kyllä taatusti saanut kauniit saumat. Olin kuitenkin jo ruvennut yhdistämään paloja pistoilla, joiden nimeä en tiennyt, ennenkuin tarkistin sen Käspaikan sivuilta : Luotospistot. Koska ommeltavat kappaleet ovat raidalliset, niin pistot kyllä erottuvat kun ei pysty samanvärisellä langalla koko ajan ompelemaan. Tällä pistolla ommeltaessa kappaleet kuitenkin asettuvat rinnakkain,eikä jää mitään saumanvaroja, jotka pullistelisivat toisella puolella.

Törmäsin muuten taannoin Ravelryn keskustelufoorumeilla juttuun, jossa aloittaja kyseli, että MIKSI ihmeessä neulojat valokuvaavat valmiita neuleitaan aina niin, että pistävät kissan istumaan neuleen päälle ja että eikö neule näkyisi paremmin ilman lihavaa kissaa makaamassa sen päällä? Keskustelu jatkui sitten niin, että kissaihmiset kertoivat aloittajalle totuuden, että kissataloudessa on liki mahdotonta ottaa valokuvaa tasolle asetetusta neuleesta ilman, että kissa on salamana paikalla ja asettuu tyytyväisenä neuleen päälle pesulle. Sitten juttu alkoikin rönsyillä niin, että kissaihmiset esittelivät erilaisia kissakuviaan, joissa kaikissa taisi myös jotain neuleita olla jossain taka-alalla  :) Mutta tosiasiahan se on, että neule kuin neule näyttää paremmalta, kun sen päällä makaa kissa auringonläikässä päiväpesulla. Nih.

Veska

Uusin Suuri Käsityö (3/2012) tarjoili väriterapiaa Amy Butlerin kankaista ommeltujen käsitöiden muodossa. Oli lehdessä myös muutamia kivoja kirjoneulesukkia mutta juuri muuta omaan makuuni osuvaa lehdestä ei sitten löytynytkään. Paola Suhosen huippudesigniä oleva mekko oli kaikessa yksinkertaisuudessaan aika... hmm no keskinkertainen. Lehti oli kuitenkin sinänsä aika harvinainen, sillä se sai minut lähes välittömästi penkaisemaan kangaskaappiani ja tarttumaan saksiin. Ompelin parissa illassa itselleni uuden kassin eli käsveskan eli väskyn (kuten äitini käsilaukkuaan nimittää). Ohjetta muokkasin sen verran, että lisäsin kassin sisälle pari taskua kännykälle ja avaimille. Kangas on joskus jostain palalaarista haalittua ja jota olen säilönyt muitten ihq-kankaitteni kanssa vuosikausia. Tätä projektia varten silittelin jopa Vallillan Tulisielu-kankaan palojani, mutta vielä en raskinut niihin saksiani iskeä. Mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa.

Alimmassa kuvassa on pieni tilannekatsaus torkkupeiton suhteen. Peitto valmistuu hurjaa vauhtia ja on ollut todella mukava ja aivoton telkkarineule. Peittoon on tykästynyt myös Alpo-kissa jonka ihan ykkösfavouritspaikka se tällä hetkellä on.

Rai-rai-raitaa

Ensin kiitän edellisen postauksen peiton saamista kehuista. Ne lämmittivät mieltäni suuresti ja Tytti oli ylläristäni otettu joten projekti oli menestys monellakin tapaa. Peittoon käytettyjä lankoja jäikin vielä ja kun lankapussi pyöriskeli näkösällä, niin neuloin niistä vielä sukat. Raitamalli on sama,jota käytin jo Alpakkaiseen.

 Raitaa pukkaa toisellakin rintamalla. Olen neulonut ainaoikein-neuleella raidallisia kaulaliinoja. Kuusi kappaletta on jo valmiina ja muutamia pitäisi vielä tehdä ja sitten alkaakin peittovärkit olla koossa. Soirot pitäisi vielä siis yhdistää ja kenties jonkinlainen reunuskin neuloa. Kokeilin yhdistämistä virkkaamalla, mutta sauma veti jotenkin kummallisesti enkä ollut yritykseeni tyytyväinen. Täytynee kokeilla vielä neulalla ja langalla ompelemalla. Vai olisiko teillä antaa vinkkiä ainaoikein neulottujen suorien kappaleiden yhdistämiseen?

Totesin aloitettuani, että 2900 g lankaa on ihan liikaa yhteen torkkupeittoon ja nyt olenkin keskittynyt vain neulomaan niistä ihanimmista ja jättänyt rumalangat edelleen koppaan odottamaan vuoroaan. Yllättävää kyllä, jos olisin päättänyt neuloa vain yhden kaulaliinan, sen teko olisi kestänyt varmaan ikuisuuden ja olisin kyllästynyt monta kertaa mutta kun tähtäimessä on isompi kokonaisuus niin huiveja tuntuu syntyvän nopeaan tahtiin ja peitto valmistunee vielä näille lumille. Yksittäinen kappale näyttää vähän orvolta mutta kun olen mallaillut niitä vierekkäin, niin kokonaisuus näyttää hyvältä...

Melkein ikä ja terveys meni

Tai ainakin siltä tämä projekti tuntui. Joskus vuonna 2010 ihastuimme Tytin kanssa molemmat ravelryssä rosa p:n tekemään virkattuun peittoon ja Tyttikin mietiskeli, että saisiko semmoista ikinä valmiiksi jos heti aloittaisi. Minä taas ajattelin, että tässähän olisi kuningasidea sen vuoden joululahjaan ja aloin Tytille mitään puhumatta innoissani virkkaamaan. Siis vuonna 2010. Noh, sen vuoden joulu meni. Seuraava etappi oli Tytin syntymäpäivä vuonna 2011, sekin meni. Sitten ajattelin, että olisipa peitto oiva tuliainen kun menen seuraamaan euroviisuja Tyttilään. Yllättäen Euroviisutkin tuli ja meni. Peitto oli pitkiäkin aikoja aivan oman onnensa nojassa enkä tehnyt siihen lapun lappua. Kunnes nyt vasta tänä vuonna kaivoin sen jälleen esille ja päätin että mitään muuta ei tässä talossa neulota eikä virkata kunnes tämä valmistuu. Ja valmistuihan se lopulta. Oikeastaan voisi sanoa, että kun tajusin peiton olevan voiton puolella, ts. yli puolen välin, niin homma muuttui helpommaksi ja peitto tuntui kasvavan ilta illalta.

Peitto on virkattu enimmäkseen Novitan Nalle -langasta, palojen keskiosiin on käytetty muitakin vastaavan vahvuisia lankoja. Väritys on uskollinen rosa p:n peitolle, mutta miksipä sitä täydellistä sorkkimaan. Valmis peitto pääsi huuhteluainekylpyyn ja sai siinä sivussa mukavasti mittaa lisää ja lopullinen koko on 130 x 170 cm. Lankaa meni yhteensä 1020 grammaa ja peitto sisältää 170 heksagonia eli kuusikulmiota. Reunoihin tein puolikkaita paloja, että sain reunan suoremmaksi. Ympärille virkkasin pylväillä reunuksen.

Kieltämättä rakastuin peittoon itsekin aika hurjasti, mutta koska alusta asti tein sitä nimenomaan Tytille, niin luopuminen oli loppujen lopuksi helppoa. Ehkäpä teen joskus samanlaisen vielä omaankin käyttöön...

Talviklassikko

Neuloessani Tytille villatakkia Dropsin Lima-langasta ihastuin lankaan sen verran kovasti, että itsellekin teki omaa mieli. Mielikuvissani oli shaalikauluksellinen villatakki, jonka yläosassa olisi jotain kivaa kirjoneuletta, semmoinen varsin klassinen malli siis. Etsiskelin sopivaa valmista mallia, mutta kun en mieleistäni löytänyt, niin piti alkaa soveltamaan. Selasin varsin mittavat vanhojen käsityölehtien pinoni sopivan kirjoneulekuvion löytymiseksi. Erilaisia tähti- ja lumihiutalemalleja kyllä löytyi, mutta en sellaista kuitenkaan tahtonut. Lopulta vaihtoehtoina olivat inkahenkinen koukero ja tämä, jonka lopulta valitsin. Kuvio löytyy Moda-lehdestä ( 4/2004), jossa se koristaa pikkupojan puseroa.

Takki on neulottu ylhäältä alaspäin. Harmaa pohjaväri on siis Lima-lankaa ja kuviolankana on petroolinvärinen Cascade 220 Heathers. Yllättävänkin nätisti kuviot asettuu raglansaumojen ympärille vaikka sitä vähän etukäteen jännitin. Neuloin kirjoneuletta myös siis nurjalla puolella ja näppärästi sekin alkoi sujumaan, vaikka kokonaista kirjoneuletakkia tehdessä saattaisin tehdä kaiken pyörönä ja sitten leikata edestä halki.

 Ulkona paukkuu pakkanen -30 asteessa eikä tämän enempää kuvia kykene ottamaan eikä niissä poseeraamaan. (Pahoittelut myös erittäin huonosta tukkapäivästä.) Eikä ne sisälläkään otetut paljon kummempia ole.

Löysin ravelrystä erittäin ihanan torkkupeiton, jonka idean aion surutta pölliä. Keräilin kaapistani sopivia worsted-vahvuisia lankoja ja punnitsin ne. Tässä ois 2900g lankaa jotka muuntuvat toivottavasti tämän talven aikana lämpöiseksi torkkupeitoksi. Sillä yhtään uutta villapaitaa en taida enää tänä talvena tarvita, terveisiä vaan äidilleni, joka asiasta aina muistuttaa :)

Lämpimämpiä kelejä odotellessa voi vaikka paistaa makkaraa hellanpesässä ja nauttia karvaisten ystävien seurasta.

Sukista sinitiaiseen

Neulotaan pari sukkia ja otetaan niistä kuva.

 Työnjohtaja saapuu tarkastamaan työnjäljen.

 Mjaahans, näyttävät pehmoisilta, noiden päällä vois vaikka ottaa tirsat.

 Mutta mitäs tuolla ulkona tapahtuu?

 Näyttää lounaalta.

Sukkien malli: Business casual by Tanis Lavallée (raverlyohje)

Lanka: Knitlob's lair Väinämöinen

Puikot: 2,5 mm

Pälvi

Löysin kivan keväistä pätkävärjättyä sukkalankaa ja ensin ajattelin tehdä siitä valkoisen kanssa raidoittamalla sukat. En niitä ehtinyt kuitenkaan heti aloittaa ja aikani kerää katseltuani tulinkin siihen tulokseen että teenkin siitä  valkoisen dropsin alpacan kanssa villatakin. Valkoisen ja näiden keväisten värien yhdistelmastä minulle tuli mieleen lumen seasta esiintulevat kukkapenkit aurinkoisilla seunustoilla, ensimmäiset kukkivat krookukset... Ristin takin siis Pälveksi.

 Takki on neulottu ylhäältä alas kahden kerroksen korkuisia raitoja tehden. Alusta saakka tiesin, että haluan takkiin shaalikauluksen ja vyökiinnityksen. Vähän reilummatkin olisivat etukappaleet olla, että ne olisi saanut vedettyä vielä enemmän päällekäin, mutta menee tämä näinkin. (Edellisen postauksen huoneentaulujen tyyliin ajattelin että "Van se välttää". )

Ja huomaa sen, että on talvi. Ulos ei tahdo viitsiä millään lähteä neulekuvia kuvailemaan, kun palelee ja valkoista maisemaa vasten on hankalaa saada neulekuviin sitä jotain. Siispä siirryin jälleen kuvaamaan kotimme sen ainoan ikkunan ääreen, jossa on tilaa ja valoa kuvata. Karva-assari Alpo purjehti tietenkin paikalle myös.

 Malli: omasta päästä, ylhäältä alaspäin raglanlevennyksillä

Lanka: Valkoinen Drops Alpaca, 550g

Marks & Kattens Fame Trend 110g

Puikot: 2,5mm

Uusi aluevaltaus

 Eräänä päivänä työpaikan kahvipöydässä keskusteltiin työpaikkamme organisaatiomuutoksen tuomista vaikutuksista meidän jokapäiväiseen työelämään. Eräs työkaverini (joka kyllä onkin aika positiivisen elämänasenteen omaava) sanoi, että ei meidän sitä kannata murehtia, koska kyllä ne johtajat meistä huolen pitää ja päättävät asiat parhain päin. Tuo samainen työkaverini on antanut muulloinkin samantyyppisiä lausuntoja ja sanoinkin että teen hänelle vielä huoneentaulun jossa lukee että Herran pelko on viisauden alku. Hän oli siitä aikalailla otettu :)

Aloin pyöritellä ajatusta huoneentaulusta mielessäni. Yleensähän niissä taitaa olla joku positiivinen ta muuten mieltäylentävä tai motivoiva ajatus. Minä taas saan positiivisuuden tuputtamisesta lähes näppylöitä ja vaalin kainuulaista pessimismin perintöäni hartaudella, joten huoneentaulujen tyylilaji oli selvillä. Kainuu kehiin! Kyselin facebookissakin lapsuuden ystäviltäni sopivan napakoita murrelausahduksia, ja kyllä niitä omaankin mieleen tupsahti roppakaupalla kun vaan vähän pääsi tunnelmaan. Ostin aidakangasta ja vähän muliinilankaa, kaivoin netistä sopivat ristipistokirjaimet ja aloin paukuttaa. Empä ole ristipistoja sitten ala-asteen tehnytkään, mutta se ei ole ollenkaan niin vaikeaa kuin vapaampi kirjonta.

Nämä lauseet eivät taida kuitenkaan valtaväestölle helposti aueta, esimerkiksi tuota yläpuolella olevan kuvan tekstiä ei edes Tytti ymmärtänyt, joten pitänee suomentaa. (Tosin täytyy muistuttaa, että kainuulainen elämänasenne on paljon muutakin kuin murre, kiinnostuneet voivat tutkia fb:sta löytyvien Puolangan pessimismipäivien sisältöä.)

Alakopa letasta - Kylläpäs alkoi nukuttaa/ramasta.

 Ou eäneti ja tie ite - Olepas hiljaa ja tee itse.

Eipästä kehtaa - Kehtaiskohan tuota tehdä.

(Kainuussa kehdata-sanalla on kaksoismerkitys, se tarkoittaa asiayhteydestä riippuen joko viitsimistä tai tohtimista. Tässä yhteydessä tarkoittaa samaa kuin "Ei sitä tohdi / ilkiä")

Elä höperehä - Älä hupsi.

Sitä sun tätä

Kun olin lapsi, kotipuolessa oli grilli josta sai annoksen nimeltä "Sitä sun tätä". Grillillä käyminen oli kuitenkin sen verran harvinaista herkkua, etten enää muista mitä ko annos sisälsi. No, mistä lie tuokin asia mieleen tullut (olisiko minulla kenties nälkä?) mutta seuraavana sitä sun tätä Nastin tapaan.

Pitkät raitasukat aloitin jo joskus syksyllä ja valmiiksi ne ovat kuvista päätellen tulleet jo lokakuussa. Värikäs lanka on joskus lankakaupasta tehty heräteostos (Lang Yarns Jawoll Magic) ja harmaa muistaakseni Zitron Trekking Pro Naturaa. Raitojen neulominen on vain jotenkin niin rauhoittavaa. Nytkin puikoilla on raitaa tulossa, siitä lisää sitten myöhemmin.

Upea sini-vihreä väri ei kuvassa toistu aivan oikein, lanka on Cascaden Heritagea. Malli on Cookie A:n Monkey, ja tämä on toinen parini kyseisen ohjeen parissa. Kyllä nuo pitsisukat vain kummasti muuttuvat kun ne kastelee ja antaa kuivua sukanpingottimien päällä.

Ja sitten. Alpacan jämiä oli edelleenkin kaapissa Alpakkaisen jäljiltä (mahtavatko loppua ikinä) ja odotellessa Tytin lankalähetystä edellisen postauksen villatakkiin aloitin helpon tuubikaulurin. Dropsin Alpacan lisäksi kaulurissa on käytetty Misty Alpacan kirjavaa sukkalankaa, joka sukassa jotenkin ikävästi raidottui, enkä halunnut siitä sukkaa tehdä. Tuubi on neulottu tasona ainaoikealla, sitten kumpaankin pitkään reunaan reunukset ainaoikealla ja lopuksi ommeltu lyhyet sivut yhteen. Heleppoa kuin heinänteko.