23.1.2010

Jälkiruokaa


Hyvä ystävä oli tulossa pitkästä aikaa kylään. Sehän on juhlan paikka, kun harvoin nähdään!  Rakastan jälkiruokia, ja nyt oli tilaisuus kokeilla jotain uutta jälkiruokarintamalla. Lehtiä ja keittokirjoja selaillessani päädyin Sitruunasemifreddoon, joka kuulosti raikkaalta ja täyteläiseltä samaan aikaan.




Aineksetkin löytyivät kotoa, lukuunottamatta sitrustahnaa eli lemon curdia. Se olikin minulle uusi tuttavuus. Nyt ostin sen kaupasta, mutta asiaa hieman tutkailtuani löysin netistä useita lemon curdin valmistusohjeita. Sen valmistusta täytyy ehdottomasti kokeilla.





Sitruunasemifreddo eli "Slörbelö"

(reilu satsi, riittää hyvin neljälle)

2 munaa
3/4 dl sokeria
2 dl kermaa
1 sitruunan mehu + raastettu kuori
1/2-1 dl sitrustahnaa

Erottele keltuaiset ja valkuaiset.
Vatkaa valkuaiset ja puolet sokerista kovaksi vaahdoksi.
Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja loppu sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Vaahdota kolmannessa kulhossa kerma ja mausta se sitruunamehulla+kuoriraasteella.
Yhdistä vaahdot käännellen ja sekoittele joukkoon huoneenlämpöinen sitrustahna. Seokseen saa jäädä "sattumia".
Kaada seos pakastusrasiaan ja anna jähmettyä pakastimessa vähintään pari tuntia.
Nauti hyvässä seurassa. (Maistuu kyllä hyvältä yksinkin, testattu on.)




Slörbelön tekeminen vaatii hieman vatkuuta ja vispuuta, mutta muuten se on tosi helppo. Pakastin hoitaa homman pääosin. Ohje on peräisin Kodin Kuvalehdestä 17/2009. Nam!

7 kommenttia:

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä. Täytyy kokeilla joskus!

outi kirjoitti...

Kokeillaan oitis! Olen sitruunan ja lemon curdin suuri ystävä, joten tällaisia vinkkejä ei yksinkertaisesti voi sivuuttaa. Kiitos!

Laura Proust kirjoitti...

Kuulostaa mainiolta raikkaalta jälkkäriltä. Menee kokeiluun ehkä jo ensiv viikonloppuna! Kiitos!

luolaleijona kirjoitti...

Tätä on sitruuna-addiktin pakko kokeilla! Onneksi kaapista löytyy kohta vanhaksi menevä kerma, joka on ihan vain "pakko" käyttää johonkin ;)

violet kirjoitti...

Slörbelöä on kokeiltava!
Ei voi noilla aineksilla mennä metsään.

luolaleijona kirjoitti...

Testattu on ja oli muuten NANNAA!

Mikaela kirjoitti...

Tätä on ehdottomasti kokeiltava, kuulostaa ihanan raikkaalta herkulta! Voin hyvin kuvitella syöväni tätä kuumana kesäpäivänä :)