12.8.2017

Kolme hyvää väriä

Ystäväni pyysi, että voisinko neuloa hänelle jonkin kivan huivin tai kaulurin. Tiedän kyllä että hän osaisi itsekin neuloa mutta tällä hetkellä pienet lapset vievät hänen huomionsa niin, ettei neulomiselle juuri aikaa jää. Lupasin siis tottakai ellei aikataulu ole kovin tiukka. Ensin mietimme malliksi Midsummer Hazea mutta hän keksi sitten että oli kovasti tykännyt kaulurista, jonka tein Tytille viime talvena. Kauluri oli Jojin 3 color cashmere cowl ja koska se oli mielestäni kivaa neulottavaa niin kovasti komppasin valintaa. Langat shoppailimme minun vaatimattomasta lankakaapistani. Onneksi värimakumme osuu yksiin niin langat löytyivät helposti.
 Dropsin Alpacaa kaapistani nimittäin löytyy. Itsekin keriä pyörittelin ja taidan tietää mitkä värit valitsen omaani, sitten joskus. Nämä ystäväni valitsemat ovat kyllä myös kovasti mieluisat. Luonnonvalkoista, ruskeaa ja ärtsyvihreää. Nam. Kerä riitti kaikkia, vihreää jäi eniten. Ensimmäisen kaulurin tapaan loin silmukoita vähemmän kuin ohjeessa eli tällä kertaa 144 silmukkaa. Edelleenkin tämä oli mukavaa neulottavaa.

 Ehkä olette panneet merkille että olen vaihtanut hiustyyliä. Olen kasvattamassa lyhyen poikatukan ja sitä seuranneen pottamallin tilalle pitkästä aikaa naistukkaa. Sopivasti viime viikolla luin Iltalehdestä että muotiin ovat tulossa mutsifarkkujen lisäksi myös mutsitukat. Eli kerrankin olen aallonharjalla.

Ja katsokaa miten tätä voi jo hulmauttaa! 

10 kommenttia:

Pipo-otus kirjoitti...

Ihana kauluri, kauniit värit! (: Tätä olen ihastellut monissa blogeissa eri väreissä. Ja ihan hulvaton tuo viimeinen tukkakuva! :D

Mamma A. kirjoitti...

Aivan ihana huivi ja tosi kauniit värit!Olen tässä valmistellut lankojen kasvivärjäystä ja toivotaan että jostain tulee vihreää ja ruskeaa niin saan yhtä kauniin väriyhdistelmän kuin sinulla:)

Ingi kirjoitti...

Nätti kauluri ja sitä on varmaankin kiva neuloa, kun kuviot aina vaihtuvat!

morso kirjoitti...

Kelpais mullekin. Vaikka on langanostolakko, niin jos salaa pari kerää...

Venla - Värikkäitä unelmia kirjoitti...

Ihana huivi ja kuvat! Samaa vihreää löytyi minunkin äskettäin tekemästä huivista :)

Lankakeiju kirjoitti...

Ihana! Mikähän siinä on, että olen tällä mallilla tehtyjä kaulureita nähnyt useita, mutta nyt vasta iski tarve, että minäkin tarvitsen tällaisen.

Pizzicato kirjoitti...

Onpa ihana väriyhdistelmä ja varmasti kivaa neulottavaa!

KristiinaS kirjoitti...

Kaunis kauluri ja kyllä, huomasin tukan jo ennenkuin tekstissä siitä luin. Kivat hiukset on tuloillaan, nyt jo oikein hyvä malli.

Aino P. kirjoitti...

Kaunis on! Oon kattellut tota mallia jo pitkään, mutta vielä ei ole tullut tehtyä. Ehkä pitäisi, tuo sinunkin uusin on tosi nätti!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt vähän tyhmä kysymys. Millä silmukkamäärällä tuo kauluri on jaollinen? Laittaisin vieläkin vähemmän silmukoita kun tuo 144. Kiitos ihanasta blogista.