Puulämmityksen ihanuudesta

Varsinkin joulun alla naisten- tai sisustuslehdissä on usein kuvia, jossa kauniisti meikattu nainen kantaa virheettömiä koivuklapeja pitkässä villahameessa, kirjoneulepuserossa ja -lapasissa. Kauniita tunnelmakuvia, mikäs siinä, mutta yleensä tämäntyyppinen joulukuvasto herättää minussa ärtymyksensekaista huvittuneisuutta. Siksipä tämä puulämmittäjän tilitys :)

Vanhassa talossamme on neljä tulisijaa, joista kolmea lämmitetään talvikaudella aktiivisesti eli päivittäin (sähkölämmityksen lisäksi). Polttopuuta siis kuluu melkoinen määrä. Olemme - tai ainakin yritämme olla - säästäväisiä, joten emme yleensä tilaa klapeja valmiiksi pinottuina pihalle, vaan pyrimme tekemään puulämmityksen eteen niin paljon itse kuin mahdollista. Äärimmillään se on tarkoittanut sitä, että naapurin kanssa tilattiin tukkikuorma, josta itse sahasimme, pilkoimme ja pinosimme polttopuut moneksi vuodeksi (tämä vaihtoehto oli kyllä mielestäni liian työllistävä, mutta ei siitä nyt sen enempää). Kokemusta on myös halkokuormien noutamisesta, sahaamisesta ja pinoamisesta, sekä valmiiden klapien tilaamisestakin, joskin viimeinen vaihtoehto on ylivoimaisesti kallein (ja tietenkin myös siistein ja helpoin).

Puupinoja on meillä monessa paikassa. Talon seinustalla takapihalla, tontin reunalla alapihalla ja klapivajassa. Sieltä niitä noin kerran kuussa kuljetetaan rahdataan etupihalle, ns. käsivarastoon, josta niitä kannetaan sisälle. Puiden rahtaus käsivarastoon onkin haastava työvaihe. Olen vetänyt niitä pulkassa sellaisenaan tai Ikea-kassissa, sekä kantanut sylissä tai olalla samaisessa Ikea-kassissa.  Siippa  vannoo kottikärryn nimeen. Koska minimoin mielelläni tehtävän työn,  olen miettinyt kunnollisen ahkion tai maitokärryjen hankintaa. Tosiasiassa salaa haaveilen vanhanajan vesikelkasta. Saakohan niitä vielä jostain? Sillä olisi kiva laskea mäkeäkin.

Käsivarastosta puiden nouto tapahtuu puisilla laatikoilla tai pärekoreilla ja voin vannoa että en ole tehnyt sitä kertaakaan pitkässä hameessa ja kirjoneuleessa, en edes jouluna. Yllä on yleensä kulahtanut toppatakki ja virttyneet verkkarit ja kädessä likaiset rukkaset. Huopikkaat sentään ovat usein jalassa (jotain naistenlehtikelpoista kuitenkin.)

Naistenlehti hyväksyisi varmaan myös puulaatikkomme, jotka ovatkin oikein kivat. Niihin ruuvattiin pyörät alle, jotta niitä on näppärä liikutella sisällä mm. siivotessa ja muutenkin.

Vaikka puulämmitys onkin työlästä (ja päästöjäkin siitä vissiin tulee), on se tietenkin omalla tavallaan ihanaa, eihän sitä muuten näin asuisi ja olisi. On lähes meditatiivista töiden jälkeen sytytellä uunit ja tuijotella hetki tulta. Siinä viimeistään unohtuvat työasiat. Ja kun uunit lämpeävät, niistä hohtava lämpö tuntuu todella hyvältä, vaivan arvoiselta.