Moko ja Kongo

Toissa kesänä teimme pintaremonttia olohuoneessa. Maalattiin ja tapetoitiin. Tapetti tilattiin Englannista saakka ja hieman riskillä, koska ei verkkokaupan tikkuaskin kokoisesta kuvasta voi koskaan olla varma. Yllätyimme kuitenkin iloisesti, sillä tapetti oli täydellinen! Tummasävyinen kuosi teki olkkarista ihanan tunnelmallisen ja mikä parasta, oranssi sohva sai vihdoin kaverin tapetin oransseista kuvioista.

 

Tapetin voimakkaan kuosin vuoksi emme ripustaneet seinälle tauluja lainkaan, koska mikään tauluistamme ei tuntunut siihen sopivan. Kunnes tapasimme Mokon ja Kongon.

Kaverukset tulivat vastaan Hämeenlinnassa Taidelainaamossa. Ja pakkohan ne ottaa mukaan. Ensin toki lainattiin, kerran sellainen mahdollisuus oli. Mutta melko pian kävi selväksi että meille Moko ja Kongo jäävät. (Kuva ei tee oikeutta Mokon ja Kongon seikkailulle autiolla saarella.)

Taidelainaamo on kyllä kiva konsepti. Kohtuullisen kk-maksun ansiosta voi hankkia tyyriimmänkin teoksen. Olin toki tiennyt lainaamotoiminnasta aiemminkin, mutta en ollut koskaan hyödyntänyt.  Tuskin jää ainoaksi kerraksi.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

Memories

Harjoittelin kuvakoollashin (sh-äänne on tosiaankin tässä sanassa tarpeen!) tekoa ja keräsin siihen muutaman kuvan neuleista, joiden jämälangoista suunnittelin sukat. Jos tekisin sukkia enemmän kärjestä aloittaen, voisi tuota sukkalankojen nöttöskokoelman kasvamista hieman hillitä, mutta kun en tee. Ja aina sitä jää vähän.

 

Aloitin sukat kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla tein leveitä, epäsäännöllisen mittaisia raitoja. En ollut tyytyväinen värivalintoihini, joten kantapään kohdalla otettiin pakkia ja kaikki purkuun. Toisella kertaa ajattelin luottaa 5 kerroksen korkuisiin raitoihin, jolla tyylillä olen tehnyt paljon sukkia liukuvärjätyistä langoista. Tuumasin notta jos tekis aina kolme raitaa yhdellä värillä ja sitten vaihto. Ei onnistunut silläkään kertaa.

 Kolmannella yrityksellä alkoi Lyyti kirjoittaa. Tuo 2 kerroksen korkuinen ennakkoraita ennen varsinaista värinvaihtoa pehmentää mukavasti raitoja. Näitä sukkia neuloessa saattoi muistella vanhoja ja miettiä että missäköhän tästäkin langasta tehdyt sukat mahtavat parhaillaan seikkailla. Jos jotain tekisin toisin, niin pitäytyisin ehkä kuitenkin täysin yksivärisissä langoissa taikka sitten kaikki raidat pitäisi tehdä noista hieman kirjavista. Tai enpä tiiä. Aika kivat nää on näinkin.

Puropeitto

Viime postauksessa kerroin, että osuin kauppaan silloin, kun siellä oltiin just laitettu uudet Novitan langat hyllyyn. Samalla tietysti siellä otettiin poistuvat langat pois. Puro-lanka ei kuulu vissiin Novitan kesälankavalikoimaan ja niitä siellä oli alekorissa kilotolkulla. En ole aiemmin ko. langasta mitään tehnyt mutta nyt otin kokeeksi 10 kerää Lehto-väriä kun halvalla sai. Aloitin niistä raidallista takkia, mutta en tykännyt. Väriliu'ut oli kuitenkin liian lyhyet että väri vaihtui kesken kaiken raitaa ja väritkin näyttivät loppujen lopuksi jotenkin liian oudoilta. Vaikka tuossa kyseissä värissä ei sitä inhokkiani violettia ole ollenkaan, vaan sävyt vaihtelee vihreästä keltaisen kautta turkoosiin. Päädyin lopulta virkkaamaan isoäidin neliöitä ja siihenhän lanka passasikin hyvin. Katselin lankavarastostani muitakin samanvahvuisina jämälankoja ja niin oli jälleen yksi torkkupeitto tulollaan...

 Neliöihin virkkasin reunimmaisen kerroksen harmaalla Isoveli-langalla ja samalla kiinnitin palat toisiinsa. Samalla sai langanpäätkin virkattua piiloon. Yhden neliön koko oli noin 12x12 cm ja palasia tuli peittoon yhteensä 120 kpl. Valmiin peiton ympärille virkkasin vielä kerroksen pylväitä ja kokoa peitolle kertyi lopulta 180cm x 130cm ja painoa 1300 grammaa. Paksulla langalla ja vitosen koukulla valmista tuli yllättävänkin nopsaan.

 Peitto lähti ystävänpäivälahjaksi eräälle rakkaalle ystävälle.

Usvaa putkeen



Otsikon sanonnasta minulle tulee aina mieleen isäni eläväinen kuvaus eräistä hiihtokilpailuista, joita hän oli joskus ollut seuraamassa. Siellä jossain ylämäessä oli hiihtäjä ollut aivan uupelossa ja vetänyt viimeisillä voimillaan nousua kun joku kannustaja oli huutanut että "Usvaa putkeen, usvaa putkeen!". Hmm, ei se näin kirjoitettuna enää niin hyvä juttu ollutkaan, mutta siitäpä saan oivan aasinsillan kuitenkin.

Osuin kerrankin kauppaan juuri kun Novitan uusia kesä(!)lankoja soviteltiin hyllyyn ja nappasin pari kerää lämpimäisiä. Tämä uutuus Usva on Novitan sanoin "hillityn tyylikkäästi värjätty villasekoitelanka". Tuosta lauseesta voi siis päätellä sen, ettei kaikki liukuvärjätyt suinkaan ole hillittyjä eikä tyylikkäitä... Mutta tämä harmaan eri sävyissä vaihteleva lanka vaikutti sen verran kiinnostavalta, että se piti testata. Kauluri minulla oli heti mielessä, mutta neuloin myös mielenkiinnosta yhden keskeltä aloitetun neliön. Jos lanka olisi vähän halvempaa, niin tekisin siitä torkkupeiton, sen verran kivalta tuo hillitty tyylikkyys näytti neulomassani neliössä. Tein langasta sitten vain raitakaulurin, johon neuloin reunoihin keltaista piristykseksi. Ja nyt se natsaakin hyvin aiemmin neulomani pipan kanssa.

 Ja setti täydentyi lapasilla. Näissä lankana on Dropsin Lima ja mallina Neidonkyynel Ullasta.

Janoiset norsut

Nämä sukat kuuluvat sarjaan "Pakko tehdä". Välittömästi kun sukkaohjeen Ravelrystä huomasin, oli ne puikoille saatava. Malli on jotenkin suloinen ja haastavakin, vaikkei siinä kirjoneuletta kummempaa olekaan. Kaaviota on kuitenkin koko ajan seurattava, vaikka tiettyä loogisuutta siinä on eikä montaakaan viittä silmukkaa pidempää langanjuoksua tule. Olen neuleurani aikana melko paljon kirjoneuletta neulonut ja olen pitänyt sitä viittä silmukkaa maksimina, jonka voi toinen lanka neuleen takana juosta ilman että siitä aiheutuisi hankaluuksia. Jos silmukoita on enemmän niin "kiinnitän" takana kulkevan langan pyöräyttämällä sen neulottavan langan kanssa ympäri. Näiden sukkien eduksi lasken myös sen, että ne tehdään ylhäältä alaspäin. Olen sukkia tehnyt varpaistakin aloittaen, mutta tykkään enemmän tästä toisesta tavasta, se on itselleni luontevampi.

 "Mamma, mitä ihmettä sä siellä tuolilla seisot?"

Lankana sukissa on Cascaden Heritage. Keltainen on sitä samaa vyyhtiä, josta olen tehnyt jo tähän neuleeseen kirjoneulekaarroketta sekä tästä postauksesta löytyviin raitasukkiin reunat ja kantapäät... Eikä se loppunut vieläkään! Mikä ei haittaa yhtään sillä jonkinlaiset jämälankasukat ovat pyörineet päässäni jo pidempään. Kun niitä jämiä nyt kerran on.

Malli: Water for the elephants by Rose Hiver

Lanka: Cascade Heritage

Puikot: 2,25mm

Kasvistagine (tai sinnepäin)

Tadaa - vuoden ensimmäinen kyökki-corner! Näitä on luvassa jatkossa enemmänkin, kuten tuli alkuvuodesta luvattua. 

Tällä kertaa aiheena tagine, jota tein eilen ensimmäistä kertaa. Taginen juuret löytynevät Pohjois-Afrikan suunnalta. Tagine on siis sekä ruoanvalmistuksessa käytettävä pata (hauska kartionmallinen tötsä) sekä ruokalaji. Padan idea on, että ruoka hautuu hitaasti hyödyntäen keitinliemen höyryjä. Meillä ei ole taginepataa, mutta se ei ole välttämätön. Ruoka onnistuu varsin hyvin tavallisessa padassakin (tai vaikka kattilassa). Mieleni tekisi hankkia taginepata, mutta se vaatii vielä harkintaa.

Tutkailin eri keittokirjojen taginereseptejä ja versioita näytti olevat yhtä monta kuin kirjaa/kirjoittajaakin. Pointti näytti olevan se, että mukana on sekä suolaisia että makeita kasviksia, jotka haudutetaan hitaasti hyvin pehmeiksi (tomaattipohjaisessa) liemessä mausteiden ja yrttien kanssa.

Minun versiooni tuli seuraavia aineksia:

- bataattia
- porkkanaa 
- paprikaa
- salottisipuleita
- valkosipulia
- suppilovahveroita 
- kikherneitä
- kuivattuja viikunoita
- tomaattimurskaa
- raastettua inkivääriä
- kanelia
- jeeraa
- jauhettua  korianteria
- mustapippuria ja suolaa, ripaus ruokosokeria
- sitruunamehua
- persiljasilppua
- tarjoiluun kuskusia sekä turkkilaista jugurttia

Valmistuksessa noudattelin Vegestan-keittokirjan ohjeistusta. Netistä löytyy myös monta tagine-reseptiä, jos joku innostuu kokeilemaan. Suosittelen kyllä lämpimästi, taginesta tuli todella hyvää ja maukasta. Kuvia ei valmiista taginesta ole, amatöörivalokuvaaja + keinovalaistus on äärettömän huono yhdistelmä. 

Vegestan - kasvisruokaa Lähi-idästä on muuten mainio opus. Reseptien lisäksi kirjassa on hauskoja tarinoita, luinkin sen ensin läpi iltalukemisena, ennenkuin se siirtyi keittöön keittokirjahyllyyn. Suosittelen tätäkin, jos kasvisruokaohjeet kiinnostavat.

Kokkailemisiin!

Sivakoinnista

En ole sitten kouluaikojeni  hiihtänyt, paitsi metsäsuksilla umpihangessa. En ole koskaan ollut mitenkään liikunnallinen ja yläasteella pääsin vielä liikunnanopettajani erityistarkkailuun eli suomeksi sanottuna silmätikuksi ja hän muisti lahjattomuudestani aina mainita koko luokan edessä. Ei nostanut liikuntamotivaatiotani se. Olen kuullut monelta muultakin, että kouluaikojen liikuntatuntien aiheuttamat traumat ovat vielä aikuisiälläkin niin hyvässä muistissa, että varsinkin ohjatut liikuntaharrastukset ahdistaa. Toivottavasti nykyiset liikunnanopettajat olisivat jo eri maata! Näin aikuisena olen pikkuhiljaa alkanut löytää liikunnan iloakin ja kroppakin liikuntaa vaatii joten päätin ottaa härkää sarvista ja antaa hiihdolle mahdollisuuden.

Hiihtovarusteiden maailma on ummikolle melkoinen. Aikomuksena oli hiihtää perinteistä eli pertsaa ja siihen tarvitsee tietenkin perinteiden tyylin sukset. Mutta millaiset? Pitopohjasukset vai tavalliset voideltavat sukset? Pitopohjasuksia mainostetaan helppoina juuri sen takia ettei niitä tarvitse voidella, mutta kun niitäkin on monenlaisia. On nanogrippiä, optigrippiä, zeroja yms. Kävin kaupassa niitä tutkimassa ja samettista pohjaa kädellä silitellessä tuli mieleen että noinkohan nuo luistavat mihinkään? Netistä luin suksista lisää ja siellä suksien luistoa pakkaskelillä moitittiin mutta toisaalta sanottiin että eipä aloittelijaakaan niin kovasti alamäissä pelota kun vauhti ei pääse liikaa kiihtymään. Pari työkaveriani hiihtää aktiivisesti ja he auttoivat minua näissä pohdinnoissa. Kun he lupasivat minulle sukset voidella niin päätin hankkia perinteiset voideltavat sukset.

 

Ja sitten kauppaan. Suksien ostossa kannattaa kääntyä myyjän puoleen sillä muuten ei ummikko suksihyllyllä pärjää. Perinteisen suksia ostettaessa otetaan huomioon hiihtäjän pituus ja paino. Aloittelijalle on aina parempi ottaa hieman löysemmät sukset, jos tekniikassa on puutteita. Voidehyllyllä se tenkkapoo vasta tulikin. Tiesin sen, että hiihtokelini tulevat olemaan -2c - -15c pakkasella joten luulin pärjääväni melko vähäisillä voiteilla. Myyjä kuitenkin huomasi että minulle saa hyvillä perusteilla myytyä vaikka mitä ja taisin mennä siinä suhteessa vähän lankaan, sillä kun työkaverini luokse uusien suksieni kanssa menin voiteluoppiin, hän vähän hymähteli voidearsenaalilleni, kun kuulemma vähemmälläkin aloittelija pärjää. Kaupassa oli myyjä näyttänyt suksieni pitoalueen eli mihin kohti pitovoide levitetään ja loppuosalle laitetaan sitten luistoa. Molemmat kohdat ensin pohjustettiin ja sitten vasta voideltiin. Työkaverillani oli voiteluun tarkoitetut pelit ja vehkeet ja homma näytti loppujen lopuksi aika simppeliltä. Hyvin pohjustetut ja voidellut sukset kestävät kuulemma semmoiset 100-200 hiihtokilometriä ennenkuin niitä uudestaan tarvitsee voidella. Aika siis näyttää että hiihdänkö samoilla voiteilla vielä ensikin talvena vai pitääkö homma toistaa jo näillä lumilla!

Sittenpä ei enää mikään pidellyt minua poissa ladulta. Täytyy myöntää, että kynnys valaistulle ladulle lähtemisestä oli korkea ja valitsinkin ajankohdan, jolloin siellä olisi mahdollisimman vähän porukkaa. Se oli siis lauantaina klo 19.30, jolloin muu Suomi olisi katsomassa Putousta telkkarista. Taisin olla oikeassa sillä vain muutamia hiihtäjiä siellä tuli vastaan. Suksien luisto oli mahtava ja pelkällä tasatyönnölläkin tuntui tasamaalla pärjäävän. Lähin latuni on melko helpossa maastossa eli siellä ei ole isoja mäkiä. Niissä pienissä ylämäissä, mitä tuli vastaan, meinasi suksi alussa vähän lipsahdella, mutta ymmärsin heti itsekin, että vika oli tekniikassani tai siis sen puutteessa, eikä suksissa. Kun oikein tietoisesti ajatteli potkua niin suksetkin pitivät. Muuten hiihtoni taisi olla enemmän raahustusta (linkki youtubeen) kuin oikeaoppista vuorohiihtoa mutta eteenpäin mentiin. Liikaa vaatetta olin pukenut kuitenkin ja käsiinkin sattui ja selkälihaksiin ja rillitkin meni huuruun joten ekalle hiihtolenkille tuli pituutta mahtavat 6km. Mutta alku sekin.

 Hiihtoharrastukseni pahin vastustaja, valaistu latu.

 

Nyt joitakin hiihtokertoja myöhemmin voin todeta, ettei valaistu latu taida olla minulle se oikea paikka hiihdon ilon löytämiseen. Siellä sivakoidessa täytyy koko ajan hokea itselleen ”Kiinteytyy kiinteytyy!”, muuta motivaatiota en ole vielä löytänyt. Mutta aavistus on, että kun kevätaurinko alkaa paistaa ja pääsee jäälle hiihtämään, niin se saattaa jo tuntua mukavaltakin. Sitä odotellessa siis!

Jotain nykyajan kotkotuksia nämä tämmöiset "Camel toe" -hiihtohanskat.

 Niin ja onneksi valmiilla laduilla on aina vaihtoehtokin, umpihanki!

Käpysein

Hehkutin edellisessä huivipostauksessani suunnittelijaa, jonka malleissa on sitä jotain. Tässä jutussani on sitten pakko mainita toinen, joka ei tosin ole kotimainen. Amy Christoffers osuu makuuni, myös värimaailmaltaan. Hänen villatakkinsa ovat niin mukavia ja jotenkin kotoisia, kääriytymisneuleiden aatelistoa.

Malli: Pomme de pin ("Männynkäpy") by Amy Christoffers

Lanka: Rowan felted tweed, värissä Clay, menekki 300g

Puikot: 3,5mm

 Aloitin neuleen kaapissani jo kotvasen muhineesta Felted tweedistä, jota oli 7 kerää. Takki tehdään alhaalta ylöspäin ja neule ei ollut vielä lähellekään kainaloissa, kun lankaa oli mennyt jo 3 kerää ja mietin, että tilaanko lankaa lisää yhden vai kaksi kerää. Päätin kuitenkin vielä odotella, että edistyn pidemmälle. Ihan fiksu päätös, sillä loppujen lopuksi lankaa jäi kokonainen kerä. Tuon langan riittoisuutta ei voi kuin ihmetellä! Langan värin myyntinimi oli clay eli savi, ja sitä intopiukkana tilasin mutta täytyy myöntää, että hieman petyin kun langan tweed-pilkut olivatkin sinisiä, eli itselleni aika vierasta väriä. Onnekseni valmiista neulepinnasta ei sinistä juuri erota.

 Huomaatteko jotain jännää hihoissa? Tarkkaavaisimmat varmaan hoksasivat heti, että hihoissa mallineule on ylösalaisin. Eikä ihme, sillä neuloin ne ohjeesta poiketen ylhäältä alaspäin. Olen huomannut, että poimimalla silmukat kädenteiltä ja neulomalla lyhennettyjä kerroksia, saan hyvin istuvat hihat ilman jännitystä. Menetelmä on neuvottu ainakin Wendy Bernardin Custom knits -kirjassa, josta minä olen sen käyttööni omaksunut. Täältä löytyy esittelyvideo kirjasta, joka on jokaiselle puseroiden neulomista rakastavalle opettavaista luettavaa.

Puseron mallineule oli helppo, jonka oppi samantien ulkoa. Mitään muotoiluja takissa ei ole, luodaan vain silmukat ja posotellaan menemään. Hihatkin ovat samanlevyinen pötkö alhaalta ylös saakka ( tai tässä tapauksessa siis ylhäältä alas asti). Ainoa erikoisuus ja tämän neuleen juttu onkin tuolla niskassa. Etukappaleella päätetään hartioilla puolet silmukoista mutta melko leveällä kaistaleella jatketaan neulomista ja kummankin etukappaleen kaisteleet  yhdistetään niskassa. Tuosta muodostuu ikäänkuin kaulus, joka tuo mukavaa lisälämpöä vilukissoille. Kaiken kaikkiaan mieluinen projekti ja keveä lopputulos!

Puulämmityksen ihanuudesta

Varsinkin joulun alla naisten- tai sisustuslehdissä on usein kuvia, jossa kauniisti meikattu nainen kantaa virheettömiä koivuklapeja pitkässä villahameessa, kirjoneulepuserossa ja -lapasissa. Kauniita tunnelmakuvia, mikäs siinä, mutta yleensä tämäntyyppinen joulukuvasto herättää minussa ärtymyksensekaista huvittuneisuutta. Siksipä tämä puulämmittäjän tilitys :)

Vanhassa talossamme on neljä tulisijaa, joista kolmea lämmitetään talvikaudella aktiivisesti eli päivittäin (sähkölämmityksen lisäksi). Polttopuuta siis kuluu melkoinen määrä. Olemme - tai ainakin yritämme olla - säästäväisiä, joten emme yleensä tilaa klapeja valmiiksi pinottuina pihalle, vaan pyrimme tekemään puulämmityksen eteen niin paljon itse kuin mahdollista. Äärimmillään se on tarkoittanut sitä, että naapurin kanssa tilattiin tukkikuorma, josta itse sahasimme, pilkoimme ja pinosimme polttopuut moneksi vuodeksi (tämä vaihtoehto oli kyllä mielestäni liian työllistävä, mutta ei siitä nyt sen enempää). Kokemusta on myös halkokuormien noutamisesta, sahaamisesta ja pinoamisesta, sekä valmiiden klapien tilaamisestakin, joskin viimeinen vaihtoehto on ylivoimaisesti kallein (ja tietenkin myös siistein ja helpoin).

Puupinoja on meillä monessa paikassa. Talon seinustalla takapihalla, tontin reunalla alapihalla ja klapivajassa. Sieltä niitä noin kerran kuussa kuljetetaan rahdataan etupihalle, ns. käsivarastoon, josta niitä kannetaan sisälle. Puiden rahtaus käsivarastoon onkin haastava työvaihe. Olen vetänyt niitä pulkassa sellaisenaan tai Ikea-kassissa, sekä kantanut sylissä tai olalla samaisessa Ikea-kassissa.  Siippa  vannoo kottikärryn nimeen. Koska minimoin mielelläni tehtävän työn,  olen miettinyt kunnollisen ahkion tai maitokärryjen hankintaa. Tosiasiassa salaa haaveilen vanhanajan vesikelkasta. Saakohan niitä vielä jostain? Sillä olisi kiva laskea mäkeäkin.

Käsivarastosta puiden nouto tapahtuu puisilla laatikoilla tai pärekoreilla ja voin vannoa että en ole tehnyt sitä kertaakaan pitkässä hameessa ja kirjoneuleessa, en edes jouluna. Yllä on yleensä kulahtanut toppatakki ja virttyneet verkkarit ja kädessä likaiset rukkaset. Huopikkaat sentään ovat usein jalassa (jotain naistenlehtikelpoista kuitenkin.)

Naistenlehti hyväksyisi varmaan myös puulaatikkomme, jotka ovatkin oikein kivat. Niihin ruuvattiin pyörät alle, jotta niitä on näppärä liikutella sisällä mm. siivotessa ja muutenkin.

Vaikka puulämmitys onkin työlästä (ja päästöjäkin siitä vissiin tulee), on se tietenkin omalla tavallaan ihanaa, eihän sitä muuten näin asuisi ja olisi. On lähes meditatiivista töiden jälkeen sytytellä uunit ja tuijotella hetki tulta. Siinä viimeistään unohtuvat työasiat. Ja kun uunit lämpeävät, niistä hohtava lämpö tuntuu todella hyvältä, vaivan arvoiselta.

Raita poikineen

Kiitokset edellisen postauksen avautumistamme kommentoineille lukijoille. Kyllähän se niin on, että kannustus tuntuu aina mukavalta ja eritoten se, huomaa omien suosikkiblogien kirjoittajia meidän lukijoidemme joukossa, mahtavaa! Kovasti tässä on uusia aihepiirejä tulossa, joissa raotetaan hieman meidän muuta elämää käsitöiden ulkopuolella (vaikka aina sanonkin ettei mulla muuta elämää ole). Mutta ensin vähän ydinosaamisaluetta eli neuleita.

 Veeralla on vain niin nerokkaita malleja, niin huiveissa kuin isommissakin neuleissa ettei voi kuin ihailla että mistä hän niitä ammentaa. Mietin pitkään, että mistä langasta ja väreistä tämän huivin tekisin, siihen kun tarvitaan kolmea toisiinsa sopivasti sointuvaa väriä. Mallailin ohuita sukkalankojani mutta kun näin tämän toteutuksen niin päätinkin tehdä sen Alpacasta. Jotka ei tunnu kaapistani ikinä loppuvan (johtuiskohan se siitä että ostan joka reissulta Kärkkäiselle aina muutaman kerän lisää?). Alusta asti oli selvää, että huivin saa Tytti, joka viettää merkkipäiviään aina tässä joulun jälkeen. Väreinä on siis valkoinen, limenvihreä sekä keskiharmaa. Jotenkin huivin yläreuna silmukat kiristää ja vetää valmiin huivin kaarelle, en tiedä että teinkö lisäykset oudosti. Mutta Tytti tykkäsi kuitenkin :)

Malli: Color affection , Veera Välimäki

Lanka: Drops Alpaca

Puikot: 3,5mm